Kardinaalinepos

Kardinaalinepos (lat. cardinalis nepos;^[2] ital. cardinale nipote^[3]) oli kardinaali, jonka nimittänyt paavi oli tämän sukulainen. Yleensä kyseessä oli juuri eno tai setä.

Paavien tapa nimittää sukulaisiaan kardinaalinepoksiksi sai alkunsa keskiajalla, ja huippunsa tapa saavutti 1500- ja 1600-luvulla.^[4] Paavien Avignonin vankeudesta aina Innocentius XII:n vuonna 1692 julkaistuun nepotisminvastaiseen Romanum decet pontificem -bullaan saakka hallinneet paavit ilman kardinaalinepoksia olivat selvä poikkeus. Samoin kaikki renessanssin aikana hallinneet kardinaaleja nimittäneet paavit käyttivät kardinaalinepoksia, jotka yleensä olivat heidän veljen- tai sisarenpoikiaan.^[5]

Kardinaalinepokset olivat aikanaan hyvin vaikutusvaltaisia henkilöitä kirkon sisällä, ja kardinaalinepos olikin kardinaalikollegion epävirallinen johtohenkilö.^[6] Nepotismiin perustunut kardinaalineposten nimittäminen osoittautui myöhemmin järjestelmänä epäkohdaksi, ja siksi se lopetettiin asteittain 1600-luvulla.^[6] Viimeinen kardinaalinepos oli Pietro Ottoboni – jota ei pidä sekoittaa paavi Aleksanteri VIII:een, jolla oli sama nimi. Ottobonin kuoltua kardinaalineposten nimittäminen lopetettiin, ja kardinaalineposten paikan kardinaalikollegion johtajana otti kardinaalivaltiosihteeri.^lähde?

1. ↑ Ottobonin jälkeiset kardinaalinepokset olivat epävirallisia, eivätkä he Ottobonin tavoin johtaneet paavillisen kuurian virastoa.
2. ↑ Cardinale, Hyginus Eugene. 1976. The Holy See and the International Order. Maclean-Hunter Press. sivu 133.
3. ↑ Burckhardt, Jacob, and Middlemore, Samuel George Chetwynd. 1892. The Civilisation of the Renaissance in Italy. Sonnenschein. sivu 107.
4. ↑ Bunson, Matthew. 1995. "Cardinal Nephew." The Pope Encyclopedia. Crown Trade Paperbacks. ISBN 0-517-88256-6.
5. ↑ Vidmar, John. 2005. The Catholic Church Through The Ages: A History. Paulist Press. ISBN 0-8091-4234-1. sivu 170.
6. ↑ ^{a b} Heininen, s. 9–10.