Katseenseuranta

Katseenseurantaa voidaan hyödyntää tutkittaessa esimerkiksi glaukooman vaikutusta potilaiden ajokykyyn.

Katseenseuranta on prosessi, jossa mitataan katseen suuntaa ja muita katseen käyttäytymiseen liittyviä ilmiöitä. Katseenseurantalaite on laite katseen suunnan ja silmien liikkeen mittaamiseksi. Katseenseurantaa käytetään muun muassa näön tutkimuksessa, psykologiassa, psykolingvistiikassa, markkinoinnissa, syöttölaitteena ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutuksessa ja tuotesuunnittelussa. Katseenseurantaa käytetään myös yhä enemmän kuntouttavissa ja avustavissa sovelluksissa (jotka liittyvät esimerkiksi pyörätuolien, robottivarsien ja proteesien hallintaan). Katseen liikkeen mittaamiseen on olemassa useita menetelmiä. Suosituimmassa menetelmässä katseen suunta tunnistetaan silmästä heijastuneen valon perusteella. Muut menetelmät perustuvat esimerkiksi magnetometriaan tai elektro-okulografiaan .

Katseen suunnan lisäksi tyypillisiä tutkimuskohteita ovat katseen lyhyet pysähdykset eli niin kutsutut fiksaatiot ja niiden välissä tapahtuvat nopeat liikkeet, sakkadit. Fiksaatioiden aikanakaan silmä ei ole täysin pysähdyksissä, ja tällöin tapahtuvia pieniä liikkeitä kutsutaan mikrosakkadeiksi. Esimerkiksi verkkosivustojen käytettävyystutkimuksissa voidaan tutkia sivuston eri elementteihin kohdistuneiden fiksaatioiden määrää ja ajallista pituutta. Katseen suuntaan ja liikkeisiin liittyvien ominaisuuksien lisäksi voidaan tutkia pupillin koon ja silmänräpäytysten muutoksia.


From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy