Minimoog

Minimoog, Deutsches Museum

Minimoog on Moog Musicin valmistama syntetisaattori. Se on yhdessä ARP 2600:n ja ARP Odysseyn kanssa kuuluisimpia analogisista syntetisaattoreista. Minimoogia valmistettiin vuosina 1970–1975 ja tuli uudelleen tuotantoon vuosiksi 1977–1981. Minimoog suunniteltiin erityisesti keikkakäyttöön, koska Moogilla oli tuohon aikaan tuotannossa vain suuria modulaarisia syntetisaattoreita, jotka eivät sopineet hyvin keikkakäyttöön.

Esa Kotilainen hankki Suomen ensimmäisen Minimoogin Saksasta talvella 1972–73. Minimoogin soundi oli tuohon aikaan muodissa ja Kotilaisesta tuli kysytty studiomuusikko. Hänen soittoaan voi kuulla esimerkiksi Jukka Tolosen, Hectorin ja Make Lievosen albumeilla sekä Freemanin hittikappalessa Ajetaan tandemilla (1976).[1]

  1. Kun elektronisen musiikin pioneeri Esa Kotilainen toi Suomeen ensimmäisen Minimoogin, soittimen hinnalla olisi saanut henkilöauton yle.fi. Viitattu 14.12.2023.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy