Shibuya-kei

Shibuya-kei (jap. 渋谷系, ’Shibuya-tyyli’) on Japanissa etenkin 1990-luvun loppupuolella suosiota nauttinut popmusiikin tyylisuunta. Se sai alkunsa Tokion trendikkäässä Shibuyan kaupunginosassa, jossa toimi lukuisia vaate- ja levykauppoja. Nimitys viittaa pikemminkin tunnelmaan, johon liittyy urbaani katukulttuuri eri piirteineen, kuin tarkasti määriteltyyn indie popin tyyliin.^[1][2]

Shibuya-kei syntyi vähitellen Shibuyan kaupunginosan kontekstissa. Sinne avattiin uusia, nuorille suunnattuja tavarataloja (kuten Parco vuonna 1973), live-musiikkipaikkoja ja lukuisia levykauppoja. Niissä levitettiin tietoa uusista indieartisteista. Musiikin, artistien ja kuunteijoiden kohdatessa uudella tavalla Shibuya-kei muodostui kayōkyokusta erilliseksi tyylilajikseen.^[2]

Shibuya-kei-artistit kasvoivat kuunnellen lajaa, länsimaisen populaarimusiikin kirjoa, ja tyyli yhdisteleekin lukuisia erilaisia, toistaan voimakkaasti poikkeaviakin vaikutteita etenkin 1960-luvun suurilta popsäveltäjiltä: muun muassa brasilialaista bossa novaa, ranskalaista Serge Gainsbourgin edustamaa yé-yé-musiikkia ja Van Dyke Parksin ja Brian Wilsonin kaltaisten säveltäjien orkesterille sovitettua popmusiikkia.^[1][3] Se on lähes aina elektronista musiikkia. Shibuya-kein tunnetuimpiin artisteihin kuuluvat Pizzicato 5, Cornelius, jota on kutsuttu Shibuya-kein kuninkaaksikin, Towa Tei, Fantastic Plastic Machine, Takako Minekawa, Cibo Matto ja Buffalo Daughter.^[4][5]

1. ↑ ^{a b} Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä allmusic ei löytynyt
2. ↑ ^{a b} Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä encyclopedia ei löytynyt
3. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä day ei löytynyt
4. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä la ei löytynyt
5. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä return ei löytynyt