Uhripuu

Uhripuu tai Pitämyspuu (muita nimityksiä aljopuu, lyylityspuu, pihapuu, kartanopuu ja elättipuu^[2]) on niin Länsi- kuin Itä-Suomessa pihapirissä ollut uhripaikka.^[2] Länsi-Suomessa uhrattiin yleensä esivanhemmille eli vainajille, Itä-Suomessa puolestaan uhrattiin maan haltialle tai luonnon elinvoimaa ylläpitäville jumalille.^[3] Suomessa ja Virossa uhripuita oli usein pyhissä lehdoissa. Usein pihapuut ovat olleet pyhiä. Uhripuuperinne tunnetaan myös muiden itämerensuomalaisten ja volgansuomalaisten kansojen keskuudessa.

Uhripuille annettiin tyypillisesti säännöllinen uhri. Syksyllä kekrin ja sadonkorjuun aikaan puun juurelle kannettiin ensimmäiset jyvät tai kun lehmä alkoi lypsää alkukesästä, annettiin puulle ensimmäiset maitopisarat.^[3] Uhrieläimen, yleensä lampaan lihat syötiin itse, mutta sen luut vietiin puun alle. Pitämyspuita oli tavallista muistaa myös eri vuodenaikoina ajankohdan tuoreilla ruuilla. Niille saatettiin uhrata myös ongelmatilanteissa, esimerkiksi lehmän sairastuessa.^[3]

Uhripuuna saattoi olla niin havu- kuin lehtipuukin. Lehtipuut yhdistettiin usein elämään ja havupuut kuolemaan.^[3] Usein uhripuiksi mainittuja puita ovat olleet kuusi, koivu ja pihlaja. Pitämyspuun oksan katkeaminen katsottiin usein kuoleman enteeksi ja sen kaatuminen kertoi talon häviöstä. Uhripuiden kaatamista vältettiin, koska uskottiin puun kiroavan kaatajan mielisairaaksi tai raajarikoksi.^[2]

1. ↑ vanha uhripuu Yläsäiniön kylässä Viipurin maalaiskunnassa www.finna.fi. Viitattu 16.5.2020.
2. ↑ ^{a b c} Risto Pulkkinen: Suomalainen kansanusko, s. 132–133. Gaudeamus, 2018.
3. ↑ ^{a b c d} Keskellä rakennustyömaata seisoo pyhänä pidetty mänty – suomalaisille tärkeille puille on uhrattu niin eläimen luita kuin äidinmaitoakin Yle Uutiset. Viitattu 29.5.2021.