Albrekt Rohkea (saks. Albrecht der Beherzte, myös Albrekt Animosus; 27. tai 31. heinäkuuta 1443 Grimma – 12. syyskuuta 1500 Emden)[1] oli Meissenin rajakreivi (nimellä Albrekt III) ja Saksin herttua vuosina 1485–1500. Hänestä polveutuu Wettinin hallitsijasuvun albertilainen haara.
Albrekt oli Saksin vaaliruhtinaan Fredrik II:n nuorempi poika. Hän oli lapsena vuonna 1455 yhdessä veljensä Ernstin kanssa niin sanotun ”Saksin prinssiryöstön” (Prinzenraub) uhreina. Fredrik II:n kuoltua vuonna 1464 Ernst ja Albrekt hallitsivat valtakuntaa yhdessä, mutta Ernst sai vanhempana vaaliruhtinaan arvon. Perittyään pojattomana kuolleelta sedältään Thüringenin alueen vuonna 1485 veljekset jakoivat valtakunnan niin sanotussa Leipzigin jaossa, jossa Albrektille jäi Wettinien historiallinen läänitys Meissenin rajakreivikunta. Jaon seurauksena Albrektista sai alkunsa Wettinien albertilainen haara ja Ernstistä ernestiläinen haara.[2][1]
Albrekt toimi myöhemmin useilla sotaretkillä keisarillisten joukkojen päällikkönä ja sai Pyhän saksalais-roomalaisen kerisarikunnan marsalkan arvon. Hän toimi vuosina 1488–1493 Alankomaiden käskynhaltijana ja sai vuonna 1498 perinnöllisen Friisinmaan käskynhaltijan viran.[2][1]
Albrektin puolisona oli vuodesta 1464 Böömin kuninkaan Georg Podiebradin tytär Zedena. Heidän pojistaan Yrjö Parrakas ja Henrik Hurskas olivat molemmat myöhemmin Saksin herttuoina.[3] Albrekt pyrki huonolla menestyksellä Böömin kuninkaaksi appensa kuoltua vuonna 1471.[1]