Aponia

Aponia (m.kreik. ἀπονιά) on antiikin filosofian termi, joka tarkoittaa kärsimyksen puuttumista. Epikurolaisuuden mukaan aponia oli ruumiillisen nautinnon (hēdonē) huippu.

Kuten muut hellenistisen filosofian koulukunnat, myös epikurolaiset katsoivat, että ihmiselämän päämäärä on onnellisuus. Onnellisuus voitiin saavuttaa mielen tyyneyden kautta. Tällainen tila oli seurausta aponiasta, fyysisen kärsimyksen poistamisesta, ja ataraksiasta, kaiken mieltä häiritsevän poistamisesta.^[1] Epikurolaiset olivat hedonisteja siinä mielessä, että he pyrkivät nautintoon, mutta määrittelivät nautinnon omaperäisellä tavalla, kärsimyksen puutteeksi. Tästä oli seurauksena se, että nautinnon määrää ei ollut mahdollista kasvattaa enää sen yli, kun kärsimys oli poistettu.^[2] Sen jälkeen nautinto ei voinut enää lisääntyä, eikä näin ollen ollut mahdollista etsiä rationaalisesti lisää ruumiillisia nautintoja sen jälkeen kun aponia oli saavutettu.^[3]

Epikurokselle aponia oli yksi staattisista (katastemaattisista) nautinnoista,^[4] eli nautinto joka ihmisellä on silloin kun yhtään halua tai kärsimystä ei ole enää poistettavaksi. Tällaisen tilan saavuttaminen vaati kineettisten nautintojen, eli nautintojen joita ihmisellä on silloin kun haluja tai kärsimystä poistetaan, kokemista.^[5]

1. ↑ Epikuros: Kirje Menoikeukselle 128.
2. ↑ Reale 1985, s. 171.
3. ↑ Furley 1999, s. 210.
4. ↑ Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit X.136.
5. ↑ Annas 1995, s. 336.