Autoimmuunisairaus

Autoimmuunisairaudet ovat immuunijärjestelmän häiriintyneeseen toimintaan liittyviä tulehdussairauksia, joiden puhkeaminen johtuu todennäköisesti sekä perintö- että ympäristötekijöistä. Autoimmuunisairauksia tunnetaan jo yli 80.[1]

Autoimmuunitulehdus voi esiintyä missä tahansa elimessä tai kudoksessa sekä myös useammassa elimessä yhtä aikaa[2].

Autoimmuunisairautta sairastavien ihmisten elimistö tuottaa omien solujen pinnalle kiinnittyviä autovasta-aineita, jotka aikaansaavat kudosvaurioita aiheuttavan autoimmuunireaktion ja estävät B-lymfosyyttejä tuottamasta oikeita vasta-aineita. Autovasta-aineet kiinnittyvät myös immuunipuolustuksen tuottamiin välittäjäaineisiin kuten interferoneihin. Autovasta-aineet voivat säilyä elimistössä pitkiä aikoja sen jälkeen kun patogeenit ovat jo tuhoutuneet, mistä saattaa aiheutua kroonisia terveysongelmia.[3] Epätarkoituksenmukainen pitkään jatkuva tulehdus on haitallinen, koska se aiheuttaa kudosvaurioita[4].

Joidenkin aktivoivien mutaatioiden seurauksena syntyy liikaa tulehdusta aiheuttavaa sytokiinia, kuten inteleukiini 1β:aa, mikä saattaa johtaa autoimmuunitulehduksen kehittymiseen. Samankin sairauden aiheuttaja voi lisäksi vaihdella potilaskohtaisesti. Esimerkiksi osa nivelreumapotilaista ei saa hoitovastetta TNF:n salpaajille, koska ilmeisesti jokin muu sytokiini aiheuttaa tai ylläpitää tulehdusreaktiota.[4]

Tulehdusta lisäävät sytokiinit aiheuttavat autoimmuunitulehduksen syttymisen ja pitävät sitä yllä, kun taas tulehdusta sammuttavat anti-inflammatooriset sytokiniinit helpottavat tulehduksen sammumista ja sairauden akuutin vaiheen päättymistä. T -auttajasolu (Th) 1/Th2 teoria oli 1990- ja 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen suosituin selitysmalli autoimmuunisairauksille, mutta interleukiini (IL)-17/IL-23 -teoria on haastanut T-auttajasolu-teoriaa 2000-luvun alusta lähtien.[5]

Erään teorian mukaan myös haavainen paksusuolen tulehdus voisi johtua siitä, että immuunijärjestelmä ylireagoi harmittomiin normaaliflooran mikrobeihin, koska se ei kykene erottamaan niitä patogeeneistä[6].

  1. Vanessa Caceres: What Is the Link Between Autoimmune Disease and Cancer? March 6, 2020. Morehttps://health.usnews.com/conditions/autoimmune-disease/articles/connections-between-autoimmune-diseases-and-cancer
  2. Immuunivasteen muuntajien haitat vaativat valppautta Immuunivasteen muuntajien haitat vaativat valppautta. Arkistoitu 7.3.2021. Viitattu 14.2.2021.
  3. Koronavirus | Tutkimus: Omien solujen kimppuun hyökkäävät vasta-aineet voivat selittää vakavan ja pitkän koronavirustaudin Helsingin Sanomat. 17.12.2020. Viitattu 17.12.2020.
  4. a b Sytokiinien rooli ja salpaus immuunivälitteisissä tulehdussairauksissa www.duodecimlehti.fi. Viitattu 2.12.2021.
  5. Kamal D. Moudgil, Divaker Choubey: Cytokines in Autoimmunity: Role in Induction, Regulation, and Treatment. Journal of Interferon & Cytokine Research, 2011-10, nro 31, s. 695–703. PubMed:21942420. doi:10.1089/jir.2011.0065. ISSN 1079-9907. Artikkelin verkkoversio.
  6. Bruce Beutler: Pathogens, Commensals, and Immunity: From the Perspective of the Urinary Bladder. Pathogens, 7.1.2016, nro 5, s. 5. doi:10.3390/pathogens5010005. ISSN 2076-0817. Artikkelin verkkoversio.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy