Barney Kessel

Barney Kessel

Barney Kessel (17. lokakuuta 1923 Muskogee, Oklahoma, Yhdysvallat6. toukokuuta 2004 San Diego, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen jazzkitaristi. Hän aloitti keikkailun paikallisten yhtyeiden kanssa teini-ikäisenä. Vuonna 1947 Kessel levytti Charlie Parkerin kanssa Relaxin at Camarillo -sessioissa Dial Recordsille. 1950-luvun alussa Kessel sai kuuluisuutta Oscar Petersonin trion kitaristina. Oscar Peterson Trio teki menestyksekkäitä kiertueita myös Yhdysvaltain ulkopuolella, minkä ansiosta Kessel sai myös kansainvälistä kuuluisuutta.

1960-luvulla Kessel oli paljon käytetty sessiokitaristi yhdysvaltalaisissa studioissa ja hän oli mukana studiomuusikoiden The Wrecking Crew -ryhmässä. Kesselin kitaransoittoa voi kuulla muun muassa Julie Londonin tunnetuksi tekemällä kappaleella "Cry Me a River". Studiomuusikkona hän soitti muun muassa Phil Spectorin, Beach Boysin ja Monkeesin levytyksissä.

Kessel on kitaristien keskuudessa arvostettu muusikko harmonisen ja hienostuneen tyylinsä ansiosta. Kessel voitti parhaan kitaristin tittelin useissa Esquiren, Down Beatin ja Playboyn muusikkoäänestyksissä vuosien 1947 ja 1960 välillä. The Who -yhtyeen johtaja ja kitaristi Pete Townshend levytti vuonna 1983 julkaistulle Scoop-albumilleen kunnianosoituksena Kesselille instrumentaalikappaleen "To Barney Kessel". Kessel itse oli levyttänyt ensilevylleen kunnianosoituksen omalle kitaristiesikuvalleen, "Salute to Charlie Christian".

Vuonna 1961 Gibson toi markkinoille Barney Kessel -kitaramallin. Sen valmistus jatkui vuoteen 1973 asti. Levytysten lisäksi Kessel julkaisi useita kitaransoitonoppaita. Maurice Summerfield on kirjoittanut Kesselistä kirjan Barney Kessel Jazz Legend.

Kessel halvaantui vuonna 1992, minkä jälkeen hänen terveytensä heikkeni. Hän kuoli 80 vuoden ikäisenä aivokasvaimeen kotonaan San Diegossa Kaliforniassa.


From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy