Blue Cheer | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1967–1972, 1974–1975, 1978–1979, 1984–1994, 1999–2009 |
Tyylilaji | psykedeelinen rock, heavy metal, blues-rock, proto-metal, acid rock, hard rock, stoner rock, proto-punk |
Kotipaikka | San Francisco, Yhdysvallat |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet |
Dickie Peterson, basso ja laulu |
Levy-yhtiö |
Polygram |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut |
Blue Cheer on yhdysvaltalainen rockyhtye, jota pidetään yhtenä heavy metal -musiikin edelläkävijöistä.
San Franciscossa vuonna 1967 perustetun trion jäsenet innostuivat The Jimi Hendrix Experiencen ja Creamin raskaasta, psykedeelisestä ja bluesvaikutteisesta rockista. Yhtye kehitti tältä pohjalta kovaäänisen ja raskassoundisen tyylin, joka oli esikuviaan rujompi ja monotonisempi. Blue Cheerin tunnetuin albumi lienee yhtyeen debyytti Vincebus Eruptum, joka julkaistiin tammikuussa 1968. Levy saavutti Yhdysvalloissa kohtalaisen myyntimenestyksen nousten 11. sijalle Billboardin albumilistalla. Nykyisin se muistetaan jonkinlaisena kulttiklassikkona varsinkin stoner rockin ja doom metalin harrastajien keskuudessa. Yhtyeen tunnetuin kappale ja ainoa Top 100 -listalle noussut single oli versio Eddie Cochranin hitistä "Summertime Blues"; kappale saavutti Billboardin singlelistalla 14. sijan. Yhtyeen toinen albumi Outsideinside jatkoi samalla musiikillisella linjalla kuin debyytti, mutta ei saavuttanut vastaavaa suosiota. Blue Cheerin alkuperäiskokoonpanon kitaristi Leigh Stephens pääsi 2000-luvulla musiikkilehti Rolling Stonen 100 suurinta kitaristia -luetteloon[1]; rumpali Paul Whaley muistetaan lyhyestä suhteestaan Janis Joplinin kanssa.
Outsideinsiden jälkeen yhtyeen kokoonpano muuttui ja tyyli pehmeni kaupallisemman hard rockin ja psykedelian suuntaan.. Albumillaan Oh! Pleasant Hope (1971) Blue Cheer oli siirtynyt kantrirockiin.
Blue Cheer hajosi 1970-luvun alussa, mutta kokoontui vuonna 1984 uudestaan ja on jatkanut esiintymistä vielä 2000-luvulla.