Botkyrkan kunta

Botkyrkan kunta
vaakuna
vaakuna
Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Tukholman lääni
Maakunta Södermanland
Keskustaajama Tumba
Kuntakoodi 0127
Pinta-ala  ([1])
 – Maa 194,15 km²
Väkiluku (31.12.2020)  ([2]) 94 847
 – Väestötiheys 488,5 as./km²









Tukholman metroa Fittjassa.
Kerrostaloja Hallundassa.
Tullingesjönin järvi.

Botkyrkan kunta (ruots. Botkyrka kommun) on Tukholman läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Södermanlandiin. Kunnan keskustaajama on Tumba. Nimensä kunta on saanut Ruotsissa 1100-luvulla eläneen kotoperäisen lähetyssaarnaajan Botvidin mukaan alun perin muodossa Botvidakirkia[3].

Kunnan maapinta-ala on 194,15 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 94 847 henkeä (31.12.2020).[2]

Botkyrkan naapurikuntia ovat Haninge, Nynäshamn, Södertälje, Salem, Ekerö ja Huddinge.

Vuoden 2017 lopussa kunnan asukkaista 58,6 % oli ulkomaalaistaustaisia, vuoden 2011 lopussa 54,1 %, eniten koko Ruotsissa.[4][5] Pääosa kunnan väestöstä asuu Tukholman taajamaan kiinni kasvaneilla asuinalueilla. Nämä alueet sijaitsevat kunnan pohjoisosassa ja niihin kuuluu myös Tullinge.

Botkyrka on saanut nimensä vuonna 1176 rakennetun Botkyrkan kivikirkon mukaan. Kirkko puolestaan on saanut nimensä marttyyrina kuolleen Pyhän Botvidin mukaan. Kunnan alue on ollut jo kauan ihmisten asuttama ja sieltä on löydetty pronssi- ja rautakautisia asuin- ja hautapaikkoja sekä pronssiajalle ajoitettuja kalliopiirroksia.

Vuonna 2007 kunnassa oli 29,57 km² peltoa,[6] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[7] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 15,2 prosenttia kunnan maapinta-alasta.

  1. a b Kommunarealer den 1 januari 2016 (km²) (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
  2. a b Folkmängden efter region, civilstånd, ålder och kön. År 1968 - 2020 Statistiska centralbyrån. Viitattu 29.11.2021. (ruotsiksi)
  3. Jaakko Forsman ja työryhmä: Iso Tietosanakirja 2, s. 218–219. Helsinki: Otava, 1931.
  4. Nya svenska medborgare från drygt 160 länder Statistiska Centralbyrån. Viitattu 15.10.2020. (ruotsiksi)
  5. Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 Statistiska centralbyrån. Viitattu 31.7.2012. (ruotsiksi)
  6. Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  7. Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy