Bule (Ateena)

Bule (m.kreik. βουλή, būlē tai boulē) eli ”viidensadan neuvosto” (ἡ βουλή οἱ πεντακόσιοι, hē būlē hoi pentakosioi)[1] oli antiikin Ateenan bule eli neuvosto, joka oli valmisteleva elin ekklesian eli kansankokouksen kokoontumisia varten sekä päätöksiä toimeenpaneva elin. Se on parhaiten tunnettu esimerkki kreikkalaisten polisten eli kaupunkivaltioiden neuvostoista.[2][3][4]

Ateenan neuvosto tunnettiin ”viidensadan neuvostona” erotuksena kaupungin toisesta bule-nimellä tunnetusta neuvostosta eli areiopagin neuvostosta. Ellei erikseen mainita, nimitys bule viittaa Ateenassa aina ensin mainittuun neuvostoon. Neuvostoon kuului sen nimen mukaisesti 500 miestä, 50 jokaisesta kymmenestä fylestä eli ”heimosta” tai oikeammin eräänlaisesta äänestyspiiristä.[2][4]

Bule kokoontui joka päivä juhlapäiviä lukuun ottamatta. Näin vuodessa oli noin 275 istuntopäivää. Bulen tehtäviä olivat esitysten tekeminen ekklesian kokouksiin sekä ekklesian päätösten toimeenpano. Bulella oli myös jonkin verran itsenäistä päätöksentekovaltaa, mutta sitä vähennettiin ajan kuluessa. Bule kokoontui 460-luvulta eaa. lähtien yleensä Ateenan Agoralla sijainneessa Buleuterionissa.[2] Joissakin tapauksissa kokoontuminen saattoi kuitenkin olla esimerkiksi Akropoliilla, Eleusiin mysteerien jälkeen Eleusinionissa ja laivastoasioissa Pireuksessa. 300-luvulla eaa. kokoontumisesta maksettiin palkkaa viisi obolia päivässä.[5]

  1. Liddell, Henry George & Scott, Robert: βουλή, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  2. a b c Hansen 1991, s. 246–250.
  3. Boule Encyclopaedia Britannica. Viitattu 5.11.2018.
  4. a b Peck, Harry Thurston: Boulé Harpers Dictionary of Classical Antiquities. 1898. Viitattu 5.11.2018.
  5. Hansen 1991, s. 250–255.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy