Back Charles de Morny German Charles, Duc de Morny English Charles de Morny Esperanto Carlos de Morny Spanish Charles de Morny French Charles de Morny Italian シャルル・ド・モルニー Japanese Charles de Morny Dutch Морни, Шарль де Russian Charles de Morny Swedish
Charles Auguste Louis Joseph de Morny (21. lokakuuta 1811 Pariisi – 10. maaliskuuta 1865)[1] oli Ranskan keisari Napoleon III:n velipuoli ja merkittävä poliittinen vaikuttaja toisen keisarikunnan aikana.
Morny oli Louis Bonaparten vaimon Hortense de Beauharnaisin avioton poika. Hänen isänsä oli kreivi Charles Joseph de Flahaut, eräs Napoleonin adjutanteista.[1][2] Hänet kasvatti hänen isoäitinsä kreivitär de Souza, ja hän alkoi sittemmin käyttää keksittyä aatelisarvoa kreivi de Morny. Mornystä tuli 21-vuotiaana ratsuväkirykmentin aliluutnantti, ja hän palveli pääasiassa Algeriassa.[2][1] Vuonna 1837 hän pelasti kenraali Camille Alphonse Trézelin hengen Constantinen valtauksen yhteydessä.[2] Sotilasura ei kuitenkaan kiinnostanut Mornya, ja hän palasi Pariisiin, jossa perusti sokeritehtaan. Hän vaurastui pian keinottelulla ja valmistamalla sokeria sokerijuurikkaasta. Morny valittiin vuonna 1842 Clermont-Ferrandista Ranskan edustajainkamariin, ja hän liittyi monarkistisiin konservatiiveihin, mutta ei saavuttanut merkittävää asemaa politiikassa ennen kuin hänen velipuolensa Louis-Napoleon Bonaparte valittiin vuonna 1848 toisen tasavallan presidentiksi.[1][2]
Morny auttoi Bonapartea tämän 2. joulukuuta 1851 toteuttamassa vallankaappauksessa ja tuli samana päivänä Ranskan sisäministeriksi. Hän järjesti kansanäänestyksen, joka siunasi Bonaparten aseman Ranskan diktaattorina.[1] Morny joutui eroamaan sisäministerin tehtävistä jo 22. tammikuuta 1852 kieltäydyttyään hyväksymästä lakia Orléansin suvun omaisuuden takavarikoimisesta. Hän pysyi kuitenkin keisariksi julistautuneen velipuolensa suosiossa ja sai 1852 nimityksen lainsäätäjäkunnan jäseneksi ja 1854 sen puheenjohtajaksi. Vuonna 1856 hänet lähetettiin Ranskan erikoislähettilääksi Venäjälle tsaari Aleksanteri II:n kruunajaisiin, ja hän meni Pietarissa naimisiin ruhtinatar Sonja Trubetskajan kanssa. Morny palasi Ranskaan 1857 ja sai uudelleen nimityksen lainsäätäjäkunnan johtoon.[2] Hän ryhtyi nyt aiemman vanhoillisuuden sijaan kannattamaan poliittisten vapauksien lisäämistä ja suositteli Napoleon III:lle yksinvallasta luopumista, koska ei uskonut sen olevan pidemmän päälle kestävä järjestelmä. Ajoittaisista erimielisyyksistä huolimatta Mornylla oli suuri vaikutusvalta keisariin, ja hän sai vuonna 1862 herttuan arvon.[1]
Viimeisinä vuosinaan Morny suuntasi aktiivisuutensa enemmän liiketoimiin ja muihin ajanvietteisiin kuin politiikkaan. Hän vaikutti myös siihen, että Ranska sekaantui 1860-luvulla Meksikon asioihin. Morny oli tehnyt Meksikon valtiota velkovan pankkiiri Jeckerin kanssa sopimuksen, jonka mukaan hän saisi 30 prosentin osuuden tämän saatavista, mikäli taivuttelisi keisari Napoleon III:n painostamaan Meksikoa maksamaan velkansa. Morny lienee vaikuttanut myös Napoleonin päätökseen lähettää Ranskan sotilasretkikunta Meksikoon.[2]
Morny julkaisi näytelmiä salanimellä M. de St. Rémy, mutta ne eivät saavuttaneet hänen toivomaansa menestystä. Hän keräsi myös arvokkaan taidekokoelman, joka myytiin hänen kuoltuaan.[1]