Dancing with the Stars

Maat, joissa ohjelmasta on tehty oma versio.

Dancing with the Stars (suom. Tanssii tähtien kanssa) on nimi useille kansainvälisille televisiosarjoille (tv-sarjaformaatti), jotka perustuvat brittiläiseen televisiosarjaan Strictly Come Dancing. Formaattia levittää BBC Worldwide. Australia oli ensimmäinen maa, jossa esitettiin tätä televisio-ohjelmaa. Ohjelmaa on esitetty myös muun muassa Itävallassa, Belgiassa, Brasiliassa, Chilessä, Costa Ricassa, Kroatiassa, Tšekissä, Tanskassa, Virossa, Suomessa, Saksassa, Unkarissa, Intiassa, Israelissa, Italiassa, Japanissa, Alankomaissa, Uudessa-Seelannissa, Norjassa, Meksikossa, Puolassa, Portugalissa, Panamassa, Romaniassa, Venäjällä, Slovakiassa, Serbiassa, Etelä-Afrikassa, Ruotsissa, Turkissa, Ukrainassa sekä Yhdysvalloissa.

Formaatista on tullut kuuluisa kansainvälisesti, ja se on ollut kymmenen katsotuimman ohjelman joukossa 17 maassa. Ohjelmassa on julkisuuden henkilöitä ja heidän pareinaan ammattitanssijoita, jotka opettavat julkkiksille joka viikko uusia tansseja. Tuomarit arvostelevat tanssit, mutta lopullinen päätösvalta on yleisöllä. Katsojat voivat äänestää pareja jatkoon puhelimilla (joissain maissa) tai internetissä.

Vähiten ääniä (tuomarit plus katsojat) saanut pari tippuu kilpailusta eikä kisaa seuraavalla viikolla. Ohjelma jatkuu samalla tavalla, kunnes jäljellä on enää kaksi tai kolme paria, jotka kilpailevat voitosta finaalijaksossa.

Sarjasta on myös eri versio, jossa julkkikset luistelevat yhdessä ammattilaisten kanssa. Tätä sarjaa esitetään Isossa-Britanniassa nimellä Dancing On Ice ja Yhdysvalloissa nimellä Skating With the Stars.


From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy