Delos

Delos
Δήλος

Deloksen saarta (oikealla) ilmasta.

Sijainti
Saariryhmä
Korkein kohta
Kýnthos, 112 m
Pinta-ala
3,4 km²
Väestö
Asukasluku
24
Kieli
Luokitus
Luetteloitu arkeologinen kohde KreikassaView and modify data on Wikidata
Kartta

Delos[1] (kreik. Δήλος, Dílos) on Kreikan saari, joka kuuluu Kykladien saariryhmään ja sijaitsee sen keskellä. Saaren pinta-ala on 3,4 neliökilometriä ja asukasluku 24 (vuonna 2011). Hallinnollisesti Delos kuuluu Mýkonoksen kuntaan, Mýkonoksen alueyksikköön ja Etelä-Egean saarten alueeseen.[2]

Antiikin aikana Delos oli kaupunki ja kaupunkivaltio (polis)[3] ja yksi merkittävimmistä panhelleenisistä eli yleiskreikkalaisista kulttipaikoista. Se tunnetaan Apollonin ja Artemiin pyhäkköalueestaan sekä siitä, että se antoi nimen Deloksen meriliitolle.[4][5][6] Delos on Kreikan merkittävimpiä arkeologisia alueita. Se on myös Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1990.[7]

Deloksen kulttikeskus sijaitsee arkeologisen alueen pohjoisosassa ja asuinkorttelit ja kaupallinen alue eteläosassa.[5] Alueen nähtävyyksiä ovat muun muassa useiden temppelien (muun muassa suuri Apollonin temppeli), agoroiden, stoien ja hienosti koristeltujen yksityistalojen rauniot sekä Pyhä järvi ja sen Leijonaterassin leijonapatsaat. Arkeologisen alueen yhteydessä toimii Deloksen arkeologinen museo.

  1. Granqvist, Kimmo; Paikkala, Sirkka (toim.): Kreikan paikannimet: Nimihakemisto Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 27. 2011. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Viitattu 18.4.2012.
  2. Απογραφή Πληθυσμού - Κατοικιών 2011. Väestönlaskennan tulokset (XLS) 2011. The Hellenic Statistical Authority (Kreikan tilastokeskus ELSTAT). Arkistoitu 25.12.2013. Viitattu 1.9.2014. (kreikaksi)
  3. Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”478 Delos”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  4. Delos: History Ministry of Culture and Sports. Viitattu 24.10.2016.
  5. a b Delos (Site) Perseus. Viitattu 24.10.2016.
  6. Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”Delos, Greece”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  7. Delos UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 24.10.2016.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy