Ed Wood | |
---|---|
Ohjaaja | Tim Burton |
Käsikirjoittaja |
Scott Alexander Larry Karaszewski |
Tuottaja |
Tim Burton Denise Di Novi |
Säveltäjä | Howard Shore |
Kuvaaja | Stefan Czapsky |
Leikkaaja | Chris Lebenzon |
Pukusuunnittelija | Colleen Atwood |
Pääosat |
Johnny Depp Martin Landau Sarah Jessica Parker Patricia Arquette |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö | Touchstone Pictures |
Levittäjä |
InterCom Netflix |
Ensi-ilta | 1994 |
Kesto | 127 minuuttia |
Alkuperäiskieli | englanti |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Ed Wood on vuonna 1994 ensi-iltansa saanut Tim Burtonin ohjaama yhdysvaltalainen elokuva, joka kertoo kulttiohjaaja Ed Woodista. Kokonaan mustavalkoinen elokuva perustuu pitkälti Rudolph Greyn kirjoittamaan elämäkertaan Ed Wood on Ed Wood. Nimihenkilöä esittää Johnny Depp.
Elokuva keskittyy aikaan, jolloin Wood teki tunnetuimmat elokuvansa, ja hänen suhteeseensa näyttelijä Bela Lugosiin. Vaikka elokuva menestyi huonosti teattereissa, se on ollut kriitikkojen suosiossa.
Elokuvassa esiintyy cameoroolissa useita näyttelijöitä, jotka olivat mukana Ed Woodin kuuluisimmassa elokuvassa Plan 9 from Outer Space.
Martin Landau voitti roolistaan parhaan miessivuosan Oscarin sekä Golden Globen ja SAG-palkinnon. Elokuva oli lisäksi ehdolla kahteen Oscariin, kahteen Baftaan ja Golden Globeen (mm. paras komedia-/musikaalielokuva).