Eetteri (alkuaine)

Eetteri (m.kreik. αἰθήρ, aithēr) oli antiikin ja keskiajan luonnontieteissä aine, jonka katsottiin täyttävän kuunylisen kaikkeuden.

Eetteri on luotu käsite, jossa painoton ja näkymätön kaikkeuden täyttävä aine luo fysikaalisen keinon selittää sähkömagneettisten aaltojen käyttäytymistä. Sähkömagneettinen säteily, valo ja muut sähkömagneettiset aallot, olivat käsityksen mukaan tämän kimmoisan tai hyytelömäisen jatkuvan väliaineen värähtelyä.

Ajatus eetteristä nousi keskeiseksi sitä myötä, että valonnopeus osoitettiin äärelliseksi ja syntyi kysymys siitä, mihin nähden tuo nopeus pitäisi mitata. Eetterin ajateltiin olevan aine, jota valon eteneminen edellyttäisi ja joka välittäisi valoa samaan tapaan kuin Maapallon ilmakehässä ilma välittää ääntä. Teorian alkuperäinen klassinen muotoilu todistettiin kokeellisesti vääräksi osoittamalla, että valonnopeus on vakio eikä riipu valon kulkusuunnasta. Modernissa suhteellisuusteoriassa eetterin olemassaoloa tai -olemattomuutta ei mitenkään voida todentaa.^[1]

Aristoteelisessa todellisuuskäsityksessä eetteri (maailmaneetteri) oli viides elementti maan, ilman, tulen ja veden lisäksi. Taivaankappaleet koostuivat Aristoteleen eetteristä ja sitä oli vain kuunylisessä avaruudessa. 1700- ja 1800-luvulla eetterillä tarkoitettiin yleisesti oletettua ainetta, jonka arveltiin täyttävän avaruuden ja toimivan valon ja muun sähkömagneettisen säteilyn väliaineena, sekä gravitaatiovuorovaikutuksen välittäjänä. Tästä on peräisin muun muassa sanonta eetteriin "radiolähetyksenä". Isaac Newton piti eetteriä painovoiman välittäjänä. René Descartes laajensi käsitettä eetteri tarkoittamaan kaikkeuden täyttävää väliainetta, joka paitsi synnytti aaltoilmiöt, loi myös aineen pyörteilyllään.

1. ↑ Otavan iso tietosanakirja, artikkeli eetteri