Ekskommunikaatio

Ekskommunikaatio (lat. excommunicatio, kirkkolatinassa ”karkottaa yhteydestä”^[1]) eli kirkon yhteydestä erottaminen^[2] tarkoittaa kristillisessä teologiassa kirkollisten oikeuksien menettämistä joksikin aikaa, kokonaan tai kunnes on tarvittavassa määrin osoittanut katumusta kirkon yhteydestä erottamiseen johtuneiden syiden suhteen. Ekskommunikoitua henkilöä ei aina eroteta kirkon virallisesta jäsenyydestä vaikka pappisoikeudet menetettäisiinkin erottamisen jakson ajaksi. Ekskommunikoida tarkoittaa kirkollisesta yhteydestä sulkemista.^[3] Ekskommunikaation kaltaista toimenpidettä on käytetty muissakin uskonnoissa.^[4]

Ekskommunikaatiota perustellaan Uuden testamentin ensimmäisen korinttilaiskirjeen luvulla 5^[5] ja Matteuksen evankeliumin jakeilla 18:15–17^[6].^[7] Ekskommunikaatio on aluksi sekä itäisessä että läntisessä kristinuskossa liittynyt katumuksen sakramenttiin. Alun perin synnintekijöiltä, jotka olivat virallisesti ekskommunikoitu tai tehneet ekskommunikaatioon johtavan teon, vaadittiin julkinen synnintunnustus. Tämän tilalle 500-luvulta alkaen tuli yksityinen katumuksen sakramentti, johon liittyi papin antama synninpäästö.^[8] Alun perin kristillisessä kirkossa ei eroteltu ekskommunikaatiota ja anateemaa, ja ekumeenisten kirkolliskokousten uskonoppia käsitteleiden kanonien mukaan jokainen, joka opetti tuomittavalla tavalla piti asettaa anateemaan, eli erottaa kristittyjen yhteydestä.^[9]

Roomalaiskatolisessa ja ortodoksisessa kirkossa ekskommunikaatiokäytäntö on jatkunut katkeamattomana ekumeenisten kirkolliskokousten ajoista lähtien. Näissä kirkoissa ekskommunikaation perusteet määräytyvät kanonisen oikeuden perusteella, mutta piispalla on mahdollisuus käyttää harkintaa kanonisen lain ulkopuolelle jäävissä tapauksissa. Ekskommunikaation keskeisimmät perusteet ovat kirkon opista poikkeaminen, kirkon auktoriteetin uhmaaminen tai sen säädösten noudattamatta jätääminen.^[2]

Ortodoksisen ja katolisen kirkon eroaminen eli suuri skisma tapahtui lopullisesti paavi Leo IX:n legaatin kardinaali Humbertuksen ja Konstantinopolin patriarkan Mikael Kerularioksen ekskommunikoitua toisensa vuonna 1054.^[10] 911 vuotta kestäneet ekskommunikaatiomääräykset peruttiin ekumenian hengessä vuonna 1965.^[7]

Ekskommunikaatio on usein määräaikainen.^[11][12][7] Ekskommunikaatiossa ihminen säilyy kirkon jäsenenä, vaikka ei saakaan osallistua kirkon sakramentteihin tai pyhiin toimituksiin.^[13] Ekskommunikaatio ei ole ainoastaan rangaistus vaan myös ”sielun lääke” eli pedagoginen toimenpide johon turvaudutaan vasta viimeisenä toimenpiteenä. Sen avulla pyritään herättämään katumus niin, että ihminen voi palata täyteen kirkon yhteyteen.^{[14][15][12][16][17]}

1. ↑ Online Etymology Dictionary etymonline.com. Viitattu 16.6.2009. (englanniksi)
2. ↑ ^{a b} Bender, Harold S. "Excommunication." Global Anabaptist Mennonite Encyclopedia Online. 1955. Global Anabaptist Mennonite Encyclopedia Online. Retrieved 18 June 2009 http://www.gameo.org/encyclopedia/contents/E948.html
3. ↑ Teinonen, Seppo A.: Teologian sanakirja: 7400 termiä. (2. korjattu painos (1. painos 1975)) Helsinki: Kirjapaja, 1999. ISBN 951-625-582-5 Teoksen verkkoversio (PDF).
4. ↑ "excommunication." Britannica Concise Encyclopedia. Encyclopædia Britannica, Inc., 2006. Answers.com 16 Jun. 2009. http://www.answers.com/topic/excommunication
5. ↑ 1. Kor. 5
6. ↑ Matt. 18:15–17
7. ↑ ^{a b c} Fahlbusch, Erwin & Bromiley, Geoffrey William: ”Excommunication”, The encyclopedia of Christianity. Wm. B. Eerdmans Publishing, 2001. ISBN 9004116958 Teos Google Booksissa (viitattu 16.6.2009). (englanniksi)
8. ↑ The Sacraments in the Orthodox Church – Penance Las Vegas Orthodox Home Orthodox Library Saint Paul's Orthodox Church Retreat Center. Arkistoitu 6.4.2005. Viitattu 15.6.2009. (englanniksi): "Sacramental penance – i.e., reconciliation to the Church after sins committed after baptism – has had a parallel development in East and West. Originally a public act, required from sinners who either had been olli cially excommunicated or had performed acts liable to excommunication, penance, gradually and especially after the fourth century, took the form of private confession, followed by a prayer of absolution pronounced by a priest."
9. ↑ Jimmy Akin: Anathema (This Rock, Volume 11, Number 4, April 2000) April 2000. Catholic Answers,. Arkistoitu 13.8.2006. Viitattu 15.6. 2009. (englanniksi)
10. ↑ Timo Muola: Miksi alun perin yhtenäinen kirkko jakaantui? Suomen Uskonnonopettajain liitto ry. Viitattu 23.6. 2009.
11. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä mel ei löytynyt
12. ↑ ^{a b} Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä orth ei löytynyt
13. ↑ John Maximovitch: The Word "Anathema" and it's meaning orthodox.net. Viitattu 17.6. 2009. (englanniksi): "While in cases of "separation from the communion of the Church" and other epitimia or penances laid on a person, the person remained a member of the Church, even though his participation in her grace filled life was limited, those given over to anathema were thus completely torn away from her until their repentance."
14. ↑ Pete Vere: Canon Law and Excommunication (This Rock, Volume 18, Number 9) Catholic Answers. Arkistoitu 24.10.2009. Viitattu 15.6.2009.
15. ↑ Ekskommunikaation kumoamisesta Katolinen kirkko Suomessa. Viitattu 15.6. 2009.
16. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä LWF ei löytynyt
17. ↑ Martti Luther: ”The Ministry of the Keys and Confession”, Luther's Small Catechism. Wisconsin Evangelical Lutheran Synod. Teoksen verkkoversio (viitattu 15.6.2009). (englanniksi): "A Christian congregation with its called servant of Christ uses the Keys in accordance with Christ's command by forgiving those who repent of their sin and are willing to amend, and by excluding from the congregation those who are plainly impenitent that they may repent. I believe that, when this is done, it is as valid and certain in heaven also, as if Christ, our dear Lord, dealt with us himself."