Esiopetus Suomessa

Koulutus Suomessa
Esiaste
varhaiskasvatus
esikoulu
Perusaste
peruskoulu
Toinen aste eli keskiaste
lukio
ammattikoulutus
ammatillinen aikuiskoulutus
kaksoistutkinto
Korkea-aste
ammattikorkeakoulu
yliopisto
Historiallisia oppilaitosmuotoja
kansakoulu
oppikoulu
opistoaste
kouluaste
Esiopetuksen piha-aluetta päiväkoti Sympaatissa Tuusulassa vuonna 2013.

Esiopetus on maksutonta opetusta, jota annetaan tavallisimmin lukuvuoden ajan oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna eli sinä vuonna, jona lapsi täyttää kuusi vuotta. Vuodesta 2015 alkaen esiopetukseen osallistuminen on ollut velvoittavaa, eli kaikkien Suomessa asuvien esiopetusikäisten lasten on osallistuttava esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Esiopetus on osa varhaiskasvatusta, mutta kuuluu perusopetuksen lainsäädännön piiriin. Pidennetyn oppivelvollisuuden oppilailla esiopetus voi kestää kaksi vuotta ja alkaa 5-vuotiaana.[1][2]

Maksuttomaan esiopetukseen kuuluvat myös maksuttomat oppimateriaalit ja välineet, lounas esiopetuspäivinä, oppilashuolto sekä tarvittavat tulkitsemis- ja avustajapalvelut ja apuvälineet. Tietyin edellytyksin lapsi voi saada maksuttoman kuljetuksen esiopetukseen.[1]

  1. a b Mitä on esiopetus? Opetushallitus. Viitattu 5.12.2020.
  2. Esiopetuksesta velvoittavaa 1.8. alkaen Opetus- ja kulttuuriministeriö. 28.5.2015. Viitattu 5.12.2020.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy