France Ellegaard

France Marguerite Ellegaard-Carlstedt (10. lokakuuta 1913 Pariisi, Ranska – 17. huhtikuuta 1999 Espoo, Suomi) oli tanskalais-suomalainen pianisti.^[1] Hänet luetaan 1900-luvun merkittävien skandinaavisten pianistien joukkoon.^[2]

Ellegaardin vanhemmat olivat kuuluisa kilpapyöräilijä Thorvald Ellegaard ja Karen Kirstine Nicolaysen. Yhdeksän vuoden iässä Ellegaard aloitti musiikin opinnot Pariisissa Nérini-musiikkikoulussa. Hän jatkoi sen jälkeen opintojaan Pariisin konservatoriossa ja sai jo opiskeluaikanaan monia palkintoja ja kunniamainintoja. Hänen opettajanaan oli muun muassa Santiago Riéra, joka oli ollut itse Chopinin opettaman Georges Amadée Mathiasin oppilas.

Viidentoista vuoden iässä Ellegaard teki debyyttinsä Kööpenhaminassa, ja vuonna 1929 hän esiintyi Albert Wolffin johtaman Lamoureux-orkesterin kanssa, soittaen harvoin kuullun Rimsky-Korsakovin pianokonserton. Ellegaard piti 1930-luvulla tiuhaan tahtiin konsertteja kaikissa Euroopan tärkeimmissä musiikkikeskuksissa ja Pohjoismaiden suurimmissa kaupungeissa. Hän esiintyi myös Englannissa ja Irlannissa. Kun Tanska oli 1940-luvulla toisen maailmansodan aikana saksalaisten miehittämä, tällöin monia tanskalaisia taiteilijoita velvoitettiin osallistumaan saksalaisiin kulttuuritapahtumiin, ja myös Ellegaard konsertoi Berliinissä vuosina 1942 ja 1943. Vuonna 1943 hän sai kuitenkin luvan matkustaa Ruotsiin, jolloin hän käytti tilaisuutta hyväkseen jäämällä asumaan Tukholmaan sodan loppuun saakka. Sodan jälkeen häntä kuitenkin pidettiin Tanskassa saksalaismielisenä, ja hän menetti sen vuoksi tanskalaisyleisön suosion.

Vuonna 1949 Ellegaard meni naimisiin suomalaisen taidemaalarin Birger Carlstedtin kanssa ja muutti vähän sen jälkeen Suomeen. Ellegaard konsertoi runsaasti ympäri Eurooppaa vielä 1960-luvulle saakka, mutta sen jälkeen julkiset esiintymiset harvenivat. Hänen konserteistaan tehtiin ainakin kahdeksan levytystä vuosina 1943–1953. Erityisesti hänen Chopin-levytyksiään on pidetty esimerkillisinä, Chopinin musiikin todellista ymmärtämystä osoittavina.^[3] Konserttipianistina Ellegaard oli tunnettu ja arvostettu koko Euroopassa.

Suomen Solistiyhdistyksen järjestämässä konserttisarjassa Ellegaard konsertoi Helsingin konservatoriossa vuosina 1959, 1962, 1963 ja 1965. Vuosina 1961–1965 Ellegaard esiintyi myös ns. Helsinki-kvartetin pohjalle perustetussa kolmihenkisessä ryhmässä, johon kuuluivat hänen lisäkseen sellisti Pentti Rautawaara ja viulisti Anja Ignatius.^[4] Ellegaard myös opetti pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa vuosina 1964–1975. Hänen viimeinen julkinen esiintymisensä oli vuonna 1982, 69-vuotiaana.

Ennen toista maailmansotaa Ellegaard sai monia tanskalaisia tunnustuspalkintoja ja myöhemmin Suomessa valtion taiteilija-apurahan. Suomalaisessa musiikin aikakausjulkaisussa Finnish Music Quarterly julkaistussa artikkelissa Petri Sariola kutsui France Ellegaardia ”Skandinavian pianistien kuningattareksi” ^[5]

1. ↑ Virtamo, Keijo (toim.): Otavan musiikkitieto: A–Ö, s. 92. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14518-5
2. ↑ France Ellegaard. Dansk Kvindebiografisk Leksikon.
3. ↑ Women at the piano – an anthology of historic performances, Vol. 2 (1926–1950).
4. ↑ Marvia, Anja: ”Helsinki-kvartetti”, Otavan iso musiikkitietosanakirja. Otava 1979.
5. ↑ Sariola, Petri: France Ellegaard - Scandinavian queen of pianists. Finnish Music Quarterly 4/2002.