Franz Liszt

Franz Liszt
Franz Hanfstaenglin valokuva Lisztistä vuodelta 1858.
Henkilötiedot
Syntynyt	22. lokakuuta 1811 Doborján, Sopron, Unkarin kuningaskunta
Kuollut	31. heinäkuuta 1886 (74 vuotta) Bayreuth, Baijerin kuningaskunta, Saksan keisarikunta
Muusikko
Tyylilajit	sinfonia, länsimainen taidemusiikki ja unkarilainen kansanmusiikki
Soittimet	piano ja urut
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Franz (Ferenc) Liszt [ˈlist] (22. lokakuuta 1811 Doborján, Sopron, Unkarin kuningaskunta – 31. heinäkuuta 1886 Bayreuth, Baijerin kuningaskunta, Saksan keisarikunta) oli unkarilainen säveltäjä ja pianovirtuoosi. Hän on 1800-luvun taidemusiikin keskeisimpiä hahmoja.

Liszt kehitti merkittävästi pianonsoiton tekniikkaa ja vaikutti esiintymiskäytäntöihin. Säveltäjänä hän oli uudistuksellinen, ja hän loi sävelrunon teostyypin sekä teoksiin syklisen rakenteen. Lisztin tunnetuimpia sävellyksiä ovat h-molli-sonaatti, kaksi pianokonserttoa, kansanmusiikkiin perustuvat unkarilaiset rapsodiat, pianoteokset Années de pèlerinage (”Vaellusvuodet”) ja transsendentaaliset etydit, Faust- ja Dante-sinfoniat sekä lukuisat sävelrunot, joista tunnetuin lienee ”Les Préludes”. Liszt sovitti teoksia pianolle, kuten Beethovenin sinfoniat ja Schubertin liedejä, sekä sävelsi urku- ja kuoromusiikkia.

Lisztin hyvin laajasta sävellystuotannosta vain suhteellisen pientä osaa esitetään säännöllisesti konserteissa. Useissa Lisztin pianoteoksissa ilmenee hänen huippuun kehitetty soittotekniikkansa. Toisaalta hän sävelsi myös helpompia kappaleita, joiden esittäminen onnistuu muiltakin kuin ammattilaisilta. Tunnetuimmat Lisztin työt edustavat varsin selkeää romantiikkaa, joskin tietty omaleimaisuus on niissä aina läsnä. Osa Lisztin töistä liittyy myös unkarilaiseen nationalismiin.

Liszt oli pioneeri temaattiseksi muunnokseksi kutsutussa tekniikassa. Se oli teemaa kehittävä sävellystekniikka, joka perustui perinteisempään variaatiotekniikkaan sekä Wagnerin usein käyttämään johtoaiheeseen (Leitmotif). Liszt olikin ainoa aikalainen, jonka vaikutuksen Wagner myönsi omaan musiikkiinsa. Lisztin sävellystyyliä arvosteltiin jyrkästi hänen elinaikanaan – ongelmana pidettiin erityisesti Lisztin uudenlaista soinnutusta ja uudenlaisia sointukulkuja –, mutta 1900-luvulla se on hyväksytty laajalti.

Viimeisinä vuosinaan Liszt ei keskittynyt enää niinkään taituritekniikkaan vaan kokeellisiin harmonioihin. Jotkin Lisztin myöhemmät teokset, kuten Bagatelli ilman sävellajia, ennakoivat myöhempää atonaalisuutta. Lisztiä on pidetty myös impressionismin ennakoijana. Esimerkkinä tästä on Années de pèlerinagen kappale ”Les jeux d’eaux à la Villa d’Este”. Lisztin ainakin vuoteen 1885 asti työstämä tutkimus modernista harmoniasta ei kuitenkaan valmistunut koskaan ja sen käsikirjoituksetkin katosivat.

Lisztin uran pianistina on nähty antaneen mallin häntä seuranneille esiintyville taiteilijoille. Hänen sanotaan aloittaneen konsertit, joissa kuullaan vain pianomusiikkia: aiemmin konserteissa oli mukana aina myös lauluja tai kamarimusiikkia. Näin Liszt nosti pianon asemaa soitinten joukossa. Lisäksi Lisztin on väitetty olleen ensimmäinen soolopianisti, joka soitti koko laajan ohjelmansa ulkomuistista. Hänen tapansa asettaa flyygeli tietyssä kulmassa yleisöön kansi auki jäi pysyväksi. Lisztin kyky lukea musiikkia nuoteista ja soittaa monimutkaisetkin kappaleet lähes välittömästi oli hämmästyttävä. Hän soitti Edvard Griegin pianokonserton ensi näkemältä (prima vista) Griegin pikaisesti esiteltyä teoksen Lisztille heidän tavatessaan. Grieg oli kieltäytynyt soittamasta teostaan Lisztille pyynnöstä huolimatta, koska ei ollut harjoitellut sitä mielestään riittävästi. Lisztin kerrotaan sanoneen, että voi näyttää kuulijoille, ettei hänkään ole sitä harjoitellut. Soittaessaan Liszt esitti Griegille huomioita teoksesta.

Lisztiä on luonnehdittu Paganinin jälkeen ensimmäiseksi todelliseksi musiikin megatähdeksi, joka sai yleisöjoukot pauloihinsa ja erityisesti naiskuulijat haltioitumaan. Esitysten jälkeen kuulijat saattoivat kamppailla pianistin flyygelin kannelle jättämästä vesilasista tai keräillä tämän taiteilijalämpiöön jättämiä sikarintumppeja.^[1]

1. ↑ Antti Häyrynen: Lemmenunelmia ja Jumalan etsintää. Kirkko soikoon, 2011, nro ei numeroa, s. ei sivunumeroa.