Geronimo

Tämä artikkeli käsittelee intiaanipäällikköä. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Geronimo (Goyaałé)
Henkilötiedot
Muut nimet Gerry (Vankeudessa annettu)
Syntynyt16. kesäkuuta 1829
Gilajoki, Arizona
Kuollut17. helmikuuta 1909 (79 vuotta)
Fort Still, Oklahoma
Sotilashenkilö
Taistelut ja sodat Lounaisten alueiden intiaanisodissa 1860–1880-luvuilla Meksikoa ja Yhdysvaltoja vastaan
Sotilasarvo sotajohtaja
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Geronimo (apachenimeltään Goyaałé myös taivutettu muotoon Goyahkla, "Haukottelija", 16. kesäkuuta 182917. helmikuuta 1909) oli Chiricahua-apassien merkittävin johtaja. Geronimo ei ollut perinteinen päällikkö, vaan enemmänkin kansansa henkinen ja aatteellinen päämies, jonka päätöksiä muut apassijohtajat arvostivat.[1]

Geronimo taisteli apassisodissa usealla eri vuosikymmenellä Yhdysvaltain ja Meksikon laajentumista vastaan. Erityisen tunnetuksi hän tuli uskaliaista ryöstöretkistään ja pakomatkoistaan chiricahuain reservaatista Meksikon vuoristoon. Hänen komennossaan toimivat apassiryhmät muodostivat viimeisen merkittävän intiaanijoukon, joka kieltäytyi hyväksymästä Yhdysvaltain hallituksen hallintaoikeutta intiaanien mailla. 4. syyskuuta vuonna 1886 Geronimon oli kuitenkin annettava periksi ja antauduttava kenraali Nelson A. Milesille Skeleton Canyonin alueella Arizonassa.[2]

Geronimo lähetettiin vankina Floridaan, josta hänet myöhemmin siirrettiin Oklahomaan. Vanhalla iällä hänestä tuli eräänlainen turistinähtävyys: hän esiintyi messuilla ja ansaitsi elantonsa myymällä matkamuistoja ja valokuvia itsestään. Pyynnöistä huolimatta hänen ei kuitenkaan sallittu palata synnyinseudulleen. Geronimo kuoli Oklahomassa keuhkokuumeeseen lähes 80-vuotiaana.[3]

  1. Geronimo: Goyathlay ("one who yawns") Indians.org. Viitattu 23.8.2012. (englanniksi)
  2. Andersson & Henriksson 2010 s. 283.
  3. Old Apache Chief Geronimo Is Dead nytimes.com. Viitattu 8.8.2012.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy