Grammatiikka (m.kreik. (τέχνη) γραμματική, (tekhnē) grammatikē)[1] tarkoittaa kielen ja kieliopin tutkimusta. Se kuului antiikin ajan vapaiden taitojen seitsenjaon triviumiin (artes triviales) eli kielellisiin taitoihin, joihin kuuluivat lisäksi retoriikka ja dialektiikka.[2] Siihen kuului kielentutkimuksen lisäksi läheisesti myös tekstikritiikki. Grammatiikan harjoittajaa kutsutaan termillä grammaatikko (γραμματικός, grammatikos).[1]
Vanhin säilynyt antiikin grammatiikan määrittely on peräisin Dionysios Traakialaiselta noin vuodelta 100 eaa. Hänen ja muiden aikalaisten teksteistä ilmenee, että kielioppi liitettiin läheisesti kirjallisuudentutkimukseen. Muita määrittelyjä on säilynyt Sekstos Empeirikoksen teoksessa Grammaatikkoja vastaan (Adversus grammaticos). Sittemmin bysanttilaisella keskiajalla perinnettä jatkoivat skoliastigrammaatikot. Grammatiikan käsitteen määrittely oli samantapaisena käytössä 1200-luvulle saakka.[2]
- ↑ a b Liddell, Henry George & Scott, Robert: γραμματικός A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
- ↑ a b Seppänen, Minna: Grammatiikan määrittely kreikkalaisessa ja latinalaisessa kielentutkimuksen traditiossa (Tutkimusseloste) Turun yliopisto. Arkistoitu 16.8.2007. Viitattu 31.5.2021.