Hammurabin laki

Hammurabin lakien kivipaasi

Hammurabin laki on yksi varhaisimmista lakikokoelmista. Se luotiin Babyloniassa noin 1760 eaa. ja siinä on yhteensä 282 lakipykälää, jotka oli kaiverrettu julkisella paikalla olevaan kivipaateen. Laki on nimetty Babylonian tuolloisen kuninkaan Hammurabin mukaan.

Lain perusajatukseksi on sanottu periaatetta "Silmä silmästä, hammas hampaasta".[1] Tässä muodossaan fraasi ei kuitenkaan ole peräisin Hammurabin laista vaan Vanhasta testamentista,[2][3][4] mutta myös Hammurabin laissa oli erilaisista väkivalta- ym. rikoksista ja veloista säädetty saman periaatteen mukaisia rangaistuksia. Oikeustieteessä tästä periaatteesta käytetään nimeä talio. Eräissä tapauksissa kuitenkin Hammurabin lain mukaankin tuomittiin väkivaltarikoksista vain sakkoa, erityisesti, jos rikos kohdistui alempaan säätyyn kuuluvaan henkilöön.[5]

Laki käsitteli lähinnä varkautta, paimentolaisuuteen liittyviä kysymyksiä, omaisuudelle aiheutettua vahinkoa, naisen oikeuksia, avioliittoa, lasten oikeuksia, orjan oikeuksia, murhaa ja erilaisia pahoinpitelyjä sekä kuolemaa. Rangaistukset olivat erilaisia eri yhteiskuntaryhmän jäsenille. Verotuksesta laki ei mainitse mitään[6].

  1. The Avalon Project: Code of Hammurabi (Kohdat 196, 200) Yale Law School. Arkistoitu 16.9.2007. Viitattu 8. joulukuuta 2007. (englanniksi)
  2. 2. Moos. 21:23–27
  3. 3. Moos. 24:19–20
  4. 5. Moos. 19:21
  5. Armas Salonen: Hammurabin lait/ muinaisbabylonian kielestä suom. sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Armas Salonen, s. 35, 89–92. Porvoo: WSOY, 1951.
  6. Maailmanhistorian käännekohtia 1, keuruu Otava 1980,ISBN 951-1-05788-X, koko teos ISBN 951-1-05787-1, sivu 24

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy