Happamuus

Erilaisten aineiden yleisiä pH-arvoja:
Aine	pH-arvo
Akkuhappo	<1,0
Vatsahappo	2,0
Sitruunamehu	2,4
Kolajuoma	2,5
Etikka	2,9
Appelsiini-/omenamehu	3,5
Olut	4,5
Kahvi	5,0
Tee	5,5
Happosade	< 5,6
Maito	6,5
Tislattu vesi	7,0
Ihmisen sylki	6,5–7,4
Veri	7,34–7,45
Merivesi	8,0
Käsisaippua	9,0–10,0
Ammoniakki	11,5
Pyykinpesuaine	12,5
Lipeä (NaOH)	13,5

Happamuus tarkoittaa positiivisten vetyionien (H⁺) (protonien) aktiivisuutta liuoksessa. Liuoksen happamuus ilmoitetaan yleisesti pH-arvona.^[1][2][3] Happamuutta aiheuttavat pääasiassa hapot ja emäkset. Hapot lisäävät vetyionien määrää liuoksessa ja emäkset vähentävät sitä.

Kun liuenneesta aineesta irtoaa vetyioneja ja ne tarttuvat liuoksen vesimolekyyleihin, vesimolekyyleistä muodostuu oksoniumioneja (H₃O⁺). Kemiassa vetyjen aktiivisuudella tarkoitetaan pääasiassa oksoniumionin kykyä vaikuttaa muihin reaktioihin niiden ylimääräisellä vedyllä. Vety voi kuitenkin tarttua muihinkin aineisiin, joista se sitten vaikuttaa ympäristön reaktioihin. Kun huomioidaan liuoksen kaikkien vetyionien aktiivisuus, saadaan selville vesiliuoksen happamuus.

Suomalaisessa kouluopetuksessa käytetään happamuuden määrityksessä oksoniumionin konsentraatiota. Sen antama kuva hapon reaktiokyvystä liuoksissa on totuudenmukainen vain laimeissa liuoksissa. Vahvoissa liuoksissa happojen luovuttaman vedyn todellista toimintakykyä kuvaa parhaiten aktiivisuuden määritelmä. Jatko-opinnoissa käytetäänkin usein juuri aktiivisuuteen perustuvaa määritelmää.^[2][4][5][3]

1. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä iupac_pH ei löytynyt
2. ↑ ^{a b} Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä mooli5 ei löytynyt
3. ↑ ^{a b} Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä zum_233 ei löytynyt
4. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä pnas1 ei löytynyt
5. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä def ei löytynyt