Helium

VetyHeliumLitium


He

Ne  
 
 


Yleistä
Nimi Helium
Tunnus He
Järjestysluku 2
Luokka epämetalli
Lohko s
Ryhmä 18, jalokaasu
Jakso 1
Tiheys0,0001787[1] · 103 kg/m3
Väriväritön
Löytövuosi, löytäjä 1868, Pierre Janssen, Joseph Lockyer ja Edward Frankland
Atomiominaisuudet
Atomipaino (Ar)4,002602[2]
Atomisäde, mitattu (laskennallinen)(31)[1] pm
Van der Waalsin säde140[3] pm
Orbitaalirakenne1s2
Elektroneja elektronikuorilla 2
Kiderakenneheksagoninen tai tilakeskinen kuutiollinen[1][3]
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kaasu
Sulamispiste(2,5 MPa) 0,95 K (−272,2[1] °C)
Kiehumispiste4,22 K (−268,93[3] °C)
Höyrystymislämpö0,0845[1] kJ/mol
Sulamislämpö0,0138[1] kJ/mol
Äänen nopeus970[3] m/s 293 K:ssa
Muuta
Ominaislämpökapasiteetti 5,193 kJ/(kg K)
Lämmönjohtavuus(300 K) 0,15[1] W/(m·K)
CAS-numero7440-59-7[4]
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Helium on alkuaine, joka on väritön ja hajuton jalokaasu. Se on tunnetun maailmankaikkeuden toiseksi yleisin alkuaine vedyn jälkeen, ja sitä on maailman­kaikkeuden tunnetusta massasta noin neljäs­osa. Sen kemiallinen merkki on He (lat. Helium) ja järjestysluku 2.

Heliumilla ei ole tunnettuja stabiileja yhdisteitä ja se esiintyy luonnossa aina yksiatomisena. Heliumilla on kaikista alkuaineista alhaisin kiehumispiste (−268,9 °C), joten se on normaaleissa olosuhteissa kaasu. Helium esiintyy kiinteässä olomuodossa vain erittäin korkeassa paineessa ja matalassa lämpötilassa. Heliumkaasua käytetään esimerkiksi hitsauksessa, jäähdytyksessä ja rakettitekniikassa. Heliumia käytetään myös nostekaasuna esimerkiksi säähavaintopalloissa, ilmalaivoissa ja ilmapalloissa, koska se on kevyempää kuin ilma. Nestemäistä heliumia käytetään erityisesti suprajohteiden jäähdyttämiseen.

Heliumin löysivät 1868 tähtitieteilijät Pierre Janssen ja Joseph Lockyer sekä kemisti Edward Frankland tutkiessaan Auringon spektriä.

  1. a b c d e f g Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä chemicool ei löytynyt
  2. Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  3. a b c d Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä Technical_data ei löytynyt
  4. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä kemikaali ei löytynyt

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy