Helmikuun vallankumous oli Ranskassa vuonna 1848 tapahtunut kansannousujen sarja, joka lopetti heinäkuun monarkian (1830–1848) ja johti toiseen tasavaltaan (1848–1852).
Vallankumouksen taustana oli kuningas Ludvig Filip I:n taantumuksellinen politiikka, hänen johtavan ministerinsä François Guizot´n epäsuosio sekä laaja talouslama ja työttömyys. Kumouksen aloittivat Pariisissa radikaalit sosialistisia vaikutteita saaneet poliitikot ja työläiset. Vallankumouksen seurauksena kuningas syrjäytettiin ja Ranskasta tuli tasavalta, jonka presidentiksi valittiin Napoleonin veljenpoika Louis Napoleon.[1]
Vallankumoushallituksen johtoon nousivat aluksi maltillisen tasavaltaisen liikkeen edustaja Alphonse de Lamartine ja sosialistijohtaja Louis Blanc. Työttömyyden poistamiseksi valtio otti vastuuta teollisuustuotannosta, markkinatalous pyrittiin rajaamaan ja työllisyyttä parantamaan perustamalla erityisiä työpajoja. Miesten yleinen äänioikeus otettiin käyttöön. Talouspolitiikka kuitenkin epäonnistui, ja työpajat jouduttiin sulkemaan. Tämä johti kesäkuussa 1848 laajoihin levottomuuksiin, mikä johti marraskuuhun mennessä uuteen perustuslakiin ja Louis Napoleonin nousemiseen maan presidentiksi.[1]
Helmikuun vallankumous aiheutti levottomuuksia ympäri Eurooppaa, kun ihmiset nousivat kapinaan taantumusta vastaan. Yhteisesti näitä nimitetään Euroopan hulluksi vuodeksi. Vaikka vallankumoukset kukistettiin, ne saivat aikaan tärkeitä uudistuksia eri maissa.
- ↑ a b Kaisu-Maija Nenonen & Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 823. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
