Henki

Tämä artikkeli käsittelee henkeä elämänvoimana. Henkiä yliluonnollisina olentoina käsittelee artikkeli henkiolento.
Hugo Simbergin maalauksessa "Näky" (1895) kuvataan figuurimaisia muotoja ottavia ilmiöitä, mahdollisesti henkiä, jotka vaikuttaisivat toistavan kuvassa oikealla näkyvien ihmishahmojen liikehdintää. Ne saattavat myös liittyä esimerkiksi virvatuliin, joiden on uskottu suomalaisessa perinteessä liittyvän henkiolentoihin.

Henki tarkoittaa ihmisen tai eläimen elämää, vanhoissa uskomuksissa myös yliluonnollista elämänvoimaa. Elävä ihminen on hengissä eli hänellä on henki. Joillakin eläimillä, kuten kissalla, on nykyaikaistenkin, tosin leikillisten uskomusten mukaan monta henkeä eli elämää. Filosofiassa hengen käsitteellä viitataan oletettuun aineettomaan substanssiin aineen vastakohtana.[1] Kristinusko määrittelee vanhassa testamentissa hengen ilmaksi joka puhallettiin syntyessään ihmiselle suuhun. Jeesus kristinuskossa määritteli hengen "sanoiksi, jotka olen teille puhunut", eli kaikki se mikä ohjaa ruumista ajatuksina on kunkin ihmisen henkiolento.

Helene Schjerfbeck maalasi elämänsä mittaan paljon maalauksia, joissa hän kuvasi vanhentumista ja hengen vähittäistä irtaantumista ruumiista. Omakuvassa vuodelta 1945 hänestä on vanhentumisen myötä jäljellä ulkoisesti vain vähän.
  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy