Hindulaisuus on kehittynyt Intiassa tuhansien vuosien aikana. Sillä ei ole yhtä perustajaa tai perustamisaikaa, vaan sen pohjana olevat pyhät kirjoituksetkin sisältävät vaikutteita monilta eri vuosisadoilta ja monista kulttuureista.
Vanhimmat kerrostumat, kuten veden tärkeä sakraalinen vaikutus, lienevät peräisin Indus-kulttuurista (2600–1900 eaa.).[1]
Veda-kaudella palvottiin lähinnä henkilöityneitä luonnonilmiöitä. Veda-kirjallisuus koottiin kokoelmaksi noin 1000–800 eaa.[1]
Klassisella kaudella palvonta keskittyi kahden jumaluuden Shivan ja Vishnun palvontaan, ja palvomista varten rakennettiin temppeleitä.[1]
Keskiajalla islam saapui Intiaan, ja hindulaisuus kehittyi monimuotoisemmaksi. Toisaalta voimistui persoonallisen jumalan antaumuksellista ja rakastavaa palvelua korostava bhakti-liike, toisaalta myös abstraktia filosofiaa korostettiin.[1]
Vuonna 1947, kun Pakistan ja Intia erotettiin toisistaan osin uskonnollisia rajoja pitkin, Intiasta tuli muodollisesti uskonnoton mutta käytännössä hindulaisuuden dominoima valtio.[2] Toisaalta intialaisten muuttaminen ulkomaille, sekä Eurooppaan että Afrikkaan, on johtanut hindulaisten yhteisöjen syntymiseen eri puolille maailmaa. Britanniassa lasketaan elävän noin miljoona hindua, ja vuonna 2008 siellä on avattu Euroopan ensimmäinen hinduille suunnattu valtion rahoittama alakoulu.[3]