Intonaatio

Intonaatio on puheen sävelkulkua. Se on yksi prosodian osatekijöistä.^[1]

Intonaatio voidaan jakaa tavu-, sana- ja lauseintonaatioon.^[2] Tyypillisempää on kuitenkin puhua intonaatiosta vasta viimeksi mainitulla eli sanaa laajemmalla tasolla,^[3] jolloin intonaatio ja lauseintonaatio ovat synonyymeja. Lause ei välttämättä ylipäänsä ole hyvä nimitys puhutusta kielestä puhuttaessa, koska toisin kuin kirjoitettu kieli, se ei välttämättä koostu syntaktisesti määriteltävissä olevista lauseista.^[4] Muita mahdollisia termejä sille kokonaisuudelle, jonka intonaation katsotaan muodostavan puheen jonkinlaisen rakenne-elementin, ovat lausuma ja puhunnos.^[5]

Sävelkieliksi kutsutaan kieliä, joissa sanojen tai morfeemien merkityksiä erotetaan kontrastiivisesti tonaalisin keinoin.^[6] Tavu- tai sanaintonaatiota kutsutaan tooniksi.^[2] Erilaisia sävelkieliä ovat mm. ruotsi, slovenia, mandariinikiina ja joruba.

Lauseintonaatiolla voidaan ilmaista puhefunktiota eli sitä, onko lause toteamus vai kysymys. Toteamus lausutaan suomessa yleensä laskevalla intonaatiolla. Monessa Euroopan kielessä kysymyslause lausutaan lopussa nousevalla intonaatiolla, mutta suomessa kysymyslauseenkin intonaatio on laskeva; tosin lause myös aloitetaan korkeammalta eli siinä on ns. korkea aloitus (engl. high initial pitch).^[7] Lauseintonaatiolla puhuja voi lisäksi ilmaista suhtautumisensa sanomaansa tai ilmaista onko hän aikeissa jatkaa puheenvuoroaan.^[8]

Suomenkielisessä puheessa yhden intonaatiojakson sävelkulku on yleensä tasaisen laskeva ns. deklinaatiolinja, jonka aiemmin ajateltiin selittyvän suoraan fysiologisesti keuhkojen ilmanpaineen vähittäisenä laskuna puhunnoksen aikana^[9], mutta nykyään yleensä selitetään fonologisesti asetetuksi tonaaliseksi päämääräksi. Painolliset tavut muodostavat intonaatiojakson sisällä sävelkulkuun pieniä nousuja. Tämän mukaisesti suomen sävelkulkua on luonnehdittu monotoniseksi.^[10] Intonaatiojaksot voidaan erottaa toisistaan myös taukojen, värähdyslaajuuden heikkenemisen sekä viimeisen tavun pitenemisen perusteella. Yksi intonaatiojakso kestää suomen kielessä noin puolitoista sekuntia.^[1]

1. ↑ ^{a b} Eeva Yli-Luukko: Prosodia Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 2.3.2020.
2. ↑ ^{a b} intonaatio, sävelkulku, lausekorko Tieteen termipankki. Viitattu 2.3.2020.
3. ↑ Lehiste, Ilse: Suprasegmentals, s. 54. The MIT Press, 1970.
4. ↑ Iivonen, Antti ym.: Puheen intonaatio, s. 229. Gaudeamus, 1987.
5. ↑ Suomi, Kari & Toivanen, Juhani & Ylitalo, Riikka: Fonetiikan suomen äänneopin perusteet, s. 136. Gaudeamus, 2006.
6. ↑ Lehiste, Ilse: Suprasegmentals, s. 83. The MIT Press, 1970.
7. ↑ Iivonen, Antti ym.: Puheen intonaatio, s. 240. Gaudeamus, 1987.
8. ↑ 1.7.3 Intonaatio FinnLectura. 2001. Viitattu 2.3.2020.
9. ↑ Iivonen, Antti ym.: Puheen intonaatio, s. 235. Gaudeamus, 1987.
10. ↑ Iivonen, Antti ym.: Puheen intonaatio, s. 237. Gaudeamus, 1987.