Islanti Eurovision laulukilpailussa

Islanti
Paikallinen TV-asema RÚV
Esiintymiset
Esiintymiskerrat 36
Ensiesiintyminen 1986
Paras sijoitus 2. (1999, 2009)
Huonoin sijoitus 23. (2022)
Paras pistemäärä 378 (2021)
Huonoin pistemäärä 0
Viimeinen sija 4 (1989, 2001, 2018 SF, 2024 SF)
Ilman pisteitä 1 (1989)

Islanti on osallistunut Eurovision laulukilpailuun vuodesta 1986, jolloin tekniikka mahdollisti yhteydet myös etäiseen saarivaltioon. Maa ei osallistunut vuosien 1998 ja 2002 kilpailuihin.

Islanti ei ole vielä voittanut Eurovision laulukilpailua kertaakaan, mutta sen korkein sijoitus on toinen sija, jonka Selma Björnsdóttir saavutti vuonna 1999 kappaleellaan All Out of Luck. Islannin korkein pistesaavutus (218) on vuodelta 2009, jolloin maata edusti Yohanna kappaleellaan Is It True?, jolloin maa oli myös toinen.

Islanti esitti kappaleensa islanniksi, kunnes 1999 kielisäännön vapautuessa laulukieleksi vaihtui englanti. Vuoden 2010 viisussa kuultiin hiukan ranskaa. Islantia kuultiin jälleen pitkästä aikaa vuonna 2013 ja jälleen vuonna 2019. Maan parhain pistemäärä on vuodelta 2021, kun Daði & Gagnamagnið saivat 378 pistettä.[1]

  1. Grand Final of Rotterdam 2021 eurovision.tv. Viitattu 24.5.2021. (englanniksi)

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy