Back سينما إيطاليا Arabic Cinema d'Itàlia Catalan سینەمای ئیتالیا CKB Italienischer Film German Ιταλικός κινηματογράφος Greek Cinema of Italy English Cine de Italia Spanish Italiako zinema Basque سینمای ایتالیا Persian Cinéma italien French
Italian elokuva on kansainvälisesti hyvin tunnettua, ja maan elokuvatuotanto yhdistetään erityisesti 1940–1950-luvuilla kukoistaneeseen neorealistiseen elokuvaan, johon Italian elokuvia usein on myöhemminkin verrattu. Italian taide-elokuva onkin ollut kansainvälisesti arvostettua, ja monet maan tunnetuimmista ohjaajista, kuten Luchino Visconti, Vittorio de Sica, Michelangelo Antonioni, Federico Fellini, Pier Paolo Pasolini ja Bernardo Bertolucci, ovatkin tehneet nimenomaan taiteellisesti korkeatasoisia elokuvia. Italiassa on kuitenkin kehittynyt myös monia omia populaarielokuvatyylejä, kuten commedia all’italiana, peplum ja spagettiwestern.
Ensimmäinen varsinainen italialainen fiktioelokuva valmistui 1905, ensimmäinen pitkä elokuva oli 1911 valmistunut L'Inferno. Tämän jälkeen elokuva-ala kehittyi nopeasti, ja 1910-luvun spektaakkelit saivat jopa kansainvälistä suosiota. Ala oli kuitenkin vielä järjestäytymätöntä, ja se ajautui kriisiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Fasistien kaudella elokuva-alaa yhtenäistettiin, ja hallinto perusti muun muassa Cinecittàn elokuvastudiot. Toisen maailmansodan jälkeen alkoi Italian elokuvan kukoistuskausi. Ensin syntyivät neorealistiset elokuvat, ja sitten elokuvatuotanto alkoi toipua sodasta. Tuotantomäärät kasvoivat, ja esiin nousi lukuisia uusia ohjaajia. Tuotantokustannusten kasvaminen, kansainvälisen kilpailun kiristyminen ja television suosio vaikeutti perinteisen elokuva-alan asemaa 1970-luvulla. Televisioyhtiöt nousivatkin merkittävimmiksi elokuvatuottajaksi, mutta perinteinen elokuvatuotanto on kasvattanut suosiotaan jälleen vuosituhannen lopulla.
Italian elokuva-alalla syntyi käytännössä ensimmäinen niin sanottu tähtijärjestelmä, kun monet tyylitellyt naisnäyttelijät saivat 1910-luvulla laajaa suosiota. Tähtijärjestelmä palasi italialaiseen elokuvaan uudelleen 1950-luvulla, kun Gina Lollobrigidasta ja Sophia Lorenista tuli kansainvälisiä ”seksisymboleita”. Marcello Mastroianni puolestaan kasvatti myös miesnäyttelijöiden suosiota, ja 1960-luvulla uransa aloitti monia elokuvakoulutuksen saaneita näyttelijöitä. Sittemmin näyttelijät ovat joutuneet taistelemaan tähteydestä myös muiden viihteen alojen esiintyjien kanssa, joten 1970-luvun jälkeen ei ole syntynyt samanlaista tähtijärjestelmää kuin varhaisemman elokuvan parissa.