Itkuvirsi

Itkuvirret eli itkut ovat muun muassa joidenkin itämerensuomalaisten kansojen ja slaavilaisten kansojen keskuudessa määrätilanteissa, kuten häissä ja hautajaisissa esitettäviä valitusrunoja, jotka on improvisoitu perinteisistä aineksista.^[1] Itkuvirsien laulamisesta vastasivat itkijät.

Itkuvirret on jaettu neljään päälajiin: kuolinitkut, hääitkut, sotaanlähtöitkut sekä tilapäisitkut.^[2] Itkijöitä ovat yleensä olleet naiset. Itkijän kautta on purkautunut paitsi itkijän oma paha olo, myös yhteinen suru.^[3] Itkuvirsiperinnettä harjoitetaan Suomessa vain ortodoksisten karjalaisten parissa.^[3]

Itkuvirsi on kirjallisuudessa ja tutkimuksessa käytetty nimitys. Paikallisilla on omat nimityksensä eri puolilla Karjalaa. Muun muassa Vienan Karjalassa itkemistä kutsutaan äänellä itkemiseksi ja Aunuksessa luvotteluksi.^[4]

1900-luvun alusta lähtien itkeminen alkoi menettää myös karjalaisten parissa merkitystään. Kuitenkin esimerkiksi evakkokarjalaiset Suomessa pitivät itkuperinnettä yllä. Lisäksi Suomessa on viime aikoina perustettu itkemistä varten omia seuroja ja järjestetty kursseja.^[5] Itkuvirsiä on kirjoitettu muistiin ja nauhoitettu talteen runsaasti, joten käytöstä poistuneitakin itkuvirsiä on palautettavissa eloon. Nykyaikaiselle itkuvirrelle on ominaista itsehoitotehtävä: itkemällä voidaan purkaa suruja ja pettymyksiä. Nykyitkijätkin saattavat entisten itkijöiden tapaan esittää itkuja myös julkisesti.^[3]

1. ↑ Kielitoimiston sanakirja. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5
2. ↑ Taskutietojätti: A–Ö: Gummeruksen yksiosainen tietosanakirja. Jyväskylä: Gummerus, 1984. ISBN 951-20-2603-1
3. ↑ ^{a b c} Jonkka, Miia: Itkuvirret saivat amerikkalaistutkijan opettelemaan suomen kielen Helsingin Sanomat. 21.2.2009. Viitattu 22.2.2009.
4. ↑ Juurela, Tiina: Kuolema, matka tuonilmaiseen www.karjalankalmot.net. Arkistoitu 3.2.2012. Viitattu 28.2.2010.
5. ↑ Riutta, Nina: Sanoitettua itkua Vantaan Lauri. 12.3.2009. Arkistoitu 25.5.2012. Viitattu 28.2.2010.