Ius sanguinis

Maat joissa on käytössä ius sanguinis ja lex sanguinis:
  Ius sanguinis
  Ius sanguinis ja Lex sanguinis
  Lex sanguinis

Ius sanguinis (IPA [juːs ˈsaŋɡwɪnɪs]; latinaa, suom. "veren oikeus") on syntyperäinen oikeus tietyn maan kansalaisuuteen niille, joiden vanhemmat ovat kyseisen maan kansalaisia. Sen vastakohtana pidetään usein ius solia (latinaa, suom. "maaperän oikeus"). Ius solissa kansalaisuuden saavat automaattisesti kaikki maassa syntyneet ihmiset vanhempien kansalaisuudesta riippumatta. Ius sanguinisissa kansalaisuuden saa automaattisesti vain, jos jompikumpi vanhemmista on maan kansalainen.

Ius sanguinis on kansalaisuuden pääperusteena niin Suomessa kuin suurimmassa osassa Euroopan maita, kun taas esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa pääperusteena on ius soli. Monien maiden kansalaisuuslaeissa on kuitenkin nykyään vaikutteita kummastakin periaatteesta: tällaisia maita ovat muun muassa Yhdysvallat, Kanada, Kreikka, Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska ja nykyisin myös Saksa.

Koska ius sanguinissa oikeus kansalaisuuteen perustuu veren kautta, monissa periaatetta noudattavassa maassa on paluumuuttolaki (eli Lex sanguinis), joka mahdollistaa kansalaisuuden saannin monenkin polven siirtolaisille, kuten Saksassa Volgan saksalaisille, Israelissa kaikille juutalaisille ja Suomessa inkerinsuomalaisille. Sen lisäksi paluumuuttolaki on muun muassa Unkarissa, Armeniassa, Azerbaidžanissa, Venäjällä ja Japanissa.


From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy