Jokimukan kunta

Jokimukan kunta
vaakuna
vaakuna
Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Norrbottenin lääni
Maakunta Lappi
Keskustaajama Jokimukka
Kuntakoodi 2510
Pinta-ala  ([2])
 – Maa 17 600,76[1] km²
Väkiluku (31.12.2020)  ([3]) 4 851
 – Väestötiheys 0,3 as./km²









Jokimukan tienviitta kolmella kielellä: ylimpänä ruotsiksi, keskellä luulajansaameksi ja alimpana pohjoissaameksi.
Kuva Stora Sjöfalletin kansallispuistosta.
Alggavaggen laakso ja Alggajavrren järvi Sarekin kansallispuistossa.
Staloluoktan suuntaan otettu kuva Padjelantan kansallispuistosta.

Jokimukan kunta (ruots. Jokkmokks kommun) on Norrbottenin läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Lappiin. Kunnan keskustaajama on Jokimukka.[4]

Kunnan maapinta-ala on 17 600,76 neliökilometriä (1.1.2016)[2] ja asukasluku 4 851 henkeä (31.12.2020).[3]

Kunta on pinta-alaltaan Ruotsin toiseksi suurin[1] ja hyvin harvaan asuttu. Asukkaat ovat pääasiassa saamelaisia. Alueen itäisimmässä osassa on myös jonkun verran meänkielistä asutusta.

Kunta sai alkunsa 1600-luvun alussa, kun kuningas Kaarle IX päätti hankkia kirkko- ja markkinapaikkoja pohjoisesta, että saisi kasvatettua kuningaskuntaa, valvottua saamelaiskauppaa ja lisää verotuloja. Saamelaismarkkinat onkin järjestetty joka talvi vuodesta 1605 asti.[5] Yli 400 vuotta keskeytymättömänä jatkunut perinne katkesi tilapäisesti, kun fyysiset markkinat jouduttiin perumaan koronaviruspandemian takia vuosina 2021[6] ja 2022[7].

Vuonna 2007 kunnassa oli 2,48 km² peltoa,[8] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[9] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 0,0 prosenttia kunnan maapinta-alasta.

  1. a b 2510 Jokkmokk Statistikdatabasen - tabell. Viitattu 07.02.2018.
  2. a b Kommunarealer den 1 januari 2016 (km²) (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
  3. a b Folkmängden efter region, civilstånd, ålder och kön. År 1968 - 2020 Statistiska centralbyrån. Viitattu 9.2.2022. (ruotsiksi)
  4. Jokkmokk Nationalencyklopedin. NE Nationalencyklopedin AB. Arkistoitu 17.8.2016. Viitattu 5.7.2016.
  5. Fakta Jokkmokk (Arkistoitu – Internet Archive), luettu 19.11.2006
  6. Uutistoimisto TT: Jokkmokks marknad blir digital efter 415 år Aftonbladet. 28.10.2020. Viitattu 9.2.2022. (ruotsiksi)
  7. Välkommen till Jokkmokks digitala marknad 2022! Jokkmokks marknad. Viitattu 9.2.2022. (ruotsiksi)
  8. Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  9. Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy