Jontti

Jontti
Henkilötiedot
Koko nimi Karl Suominen
Syntynyt1978
Helsinki
Muusikko
Taiteilijanimi Jontti
Jonas
Laulukielet suomi
Tyylilajit rap
Yhtyeet Jontti & Shaka
Kallio Underground
Levy-yhtiöt 3rd Rail Music

Jontti on helsinkiläinen rap-artisti. Hänen kiinnostuksensa rap-musiikkiin alkoi, kun hän kuunteli Ice-T:tä, Tim Dogia sekä Hijackia. Hän kuuluu rap-artisti Shakan kanssa Jontti & Shaka -nimiseen rap-duoon. Duo on julkaissut kaksi albumia ja yhden EP:n. Jontti on esiintynyt aiemmin myös nimellä Jonas ja Natural High.

Jontti julkaisi Kemmurun Jodarokin kanssa yhteisen Uuden ajan avaruususkonto -nimisen albumin vuoden 2009 alussa 3rd Rail Musicin kautta.

Jontin ensimmäinen sooloalbumi Yhden miehen kultti julkaistiin 26. lokakuuta 2011 3rd Rail Musicin kautta. Albumin kappaleesta "Sota on sairautta" on julkaistu musiikkivideo. Albumi nousi julkaisuviikollaan (44/2011) Suomen virallisen listan 26. sijalle.[1] Albumi julkaistiin vinyyliversiona 7. maaliskuuta 2012. Samana päivänä julkaistiin myös musiikkivideo albumin kappaleesta "Vapaus & totuus".

Jontin aiheet ammentavat usein kontroversiaaleista teemoista, esimerkkinä muun muassa jo vuodesta 2008 joka vuosi syyskuun 11. päivänä julkaistut kappaleet, joissa Jontti ottaa kantaa syyskuun 11. päivän iskuihin. Aiheita löytyy myös epävarmasta globaalista tulevaisuudesta, valtarakenteista, henkisyydestä, mielipiteen vapaudesta, riippumattomasta hiphopmusiikista ja kulttuurista ja usein myös työttömyydestä, alkoholin käytöstä ja muista sosiaalisista ongelmista. Ulosanti on toisinaan julistuksellista joskin usein itseironista ja tekstit ovat hieman epätyypillisiä muiden rap-artistien tyyleihin verrattuna.lähde? Vuonna 2014 Jontti on myös ollut mukana erikoisnuorisotyössä Kris R.Y:n kautta.

  1. Jontti: Yhden Miehen Kultti Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 24.12.2013. Viitattu 29.2.2012.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy