Jouhi

Jouhi on pitkä ja melko jäykkä eläimen karva.^[1] Erityisesti nimitystä käytetään pitkistä hevosen harjan ja hännän karvoista, mutta sana esiintyy myös puhuttaessa esim. hylkeen turpajouhista.^[2]

Puhdistetut ja lajitellut hevosenjouhet olivat vielä 1900-luvun alkupuoliskolla tärkeä tuote moneen käyttötarkoitukseen.^[3] Kauppatavarana hevosen häntäjouhien pituuden tuli olla vähintään 60 senttimetriä ja harjajouhien 30–50 cm.^[1] Häntäjouhet keitettiin puhtaassa vedessä ja kammattiin häkilällä, jolloin saatiin erotelluksi pitkät ja lyhyet jouhet toisistaan. Parhaat pitkät valkoiset jouhet käytettiin viulun jousiin ja halvemmat värilliset jouhet kudontaan ja palmikointiin.^[3]

Jouhikudonnaiset valmistettiin joko kokonaan jouhista tai sekarakenteisina, jolloin kude oli jouhta ja loimet puuvillaa, manilahamppua tai muuta vastaavaa. Yksinomaan jouhista valmistettuja tuotteita olivat esimerkiksi siivilän pohjat, seulakankaat ja huonekalukankaat. Sekarakenteisia tuotteita olivat muun muassa lakit, joustavat alusvuorit ja punontatuotteet.^[3]

Lyhyemmät harjajouhet puhdistettiin kuumalla vedellä ja höyryllä, jolloin ne myös kihartuivat. Siksi niitä nimitettiin käherretyiksi jouhiksi. Ne olivat parasta täyteainetta huonekaluihin, patjoihin, satuloihin ja tyynyihin, mutta jouhien kalleuden vuoksi mukaan sekoitettiin usein halvempia kuituja. Lyhimpiä käherrettyjä jouhia käytettiin myös narujen ja köysien punomiseen sekä muun muassa kengänpohjallisten valmistamiseen. Ylipäätään hyvät jouhet ovat kovia ja kimmoisia. Käytettyjen jouhien kimmoisuuden saa palautumaan, kun ne kiehauttaa ja kiertää keppien ympärille kuivumaan.^[3]

1. ↑ ^{a b} Uusi tietosanakirja. (Osa 9, palsta 74, hakusana jouhi) Helsinki: Tietosanakirja oy, 1962.
2. ↑ Nykysuomen sanakirja. (Hakusanat jouhi ja turpajouhi) Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1951–1961.
3. ↑ ^{a b c d} Bonsdorff, W. et al. (toim.): Tavarasanakirja I, s. 139. Helsinki: Kirja-osakeyhtiö Tieto, 1922.