Jouhikko

Jouhikko (myös jouhikannel, jouhikas tai jouhkannel) on polvien välissä soitettava lyyrasoitin jota soitetaan jousella. Se kuuluu perinteisiin suomalaisen kansanmusiikin soittimiin.^[1] Jouhikon lähimmät sukulaiset ovat Virossa hiiukannel tai rootsikannel ja Ruotsissa tal(l)harpa tai stråkharpa^[2]. Jouhikon tunnetuin länsieurooppalainen sukulaissoitin on walesilainen crwth. Shetlannissa jouhikon kaltainen jousisoitin on nimeltään gue ja Saksassa rotte^[1].

Jouhikko kehittyi kun lyyraa alettiin soittamaan jousella, luultavasti Britteinsaarilla, josta se kulkeutui Shetlanninsaarten ja Norjan kautta Ruotsiin päätyen Viroon ja Suomeen.^[1]

Jouhikossa on ollut perinteisesti kahdesta neljään kieltä, joista yhdellä tai kahdella soitetaan melodiaa, muut kielet ovat bordunakieliä.^[3] Yleisimmän G-vireisen jouhikon viritys on a¹-d¹-g¹. ^[4] Jouhikon kielet valmistetaan hevosen jouhista.

1900-luvun alkuun asti jouhikko oli erityisesti tanssien säestyssoitin Itä-Suomessa ja Karjalassa.^[5] Suomalaisista etnomusikologeista jouhikkoa ovat tarkastelleet väitöskirjoissaan Otto Andersson vuonna 1923 ja Rauno Nieminen 2008.

Yksi tunnetuimmista jouhikkomuusikoista on Pekko Käppi.

1. ↑ ^{a b c} jouhikon historia web.uniarts.fi. Viitattu 26.4.2021.
2. ↑ jouhikko virossa web.uniarts.fi. Viitattu 26.4.2021.
3. ↑ jouhikko web.uniarts.fi. Viitattu 26.4.2021.
4. ↑ Krohn, Ilmari: Suomen Kansan Sävelmiä. Kantele- ja jouhikkosävelmiä, s. 38. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1928.
5. ↑ Vilppu Vuori, 23, rakentaa niin jouhikon, turpapäristimen kuin huippuharvinaisen Ähtävän harpunkin – perinnesoittimet kiinnostavat ulkomailla Yle Uutiset. Viitattu 2.3.2020.
6. ↑ Valokuvaaja Maijala Jaana HKM: Flow Festival www.finna.fi. Viitattu 14.2.2020.