Kaakinmaa on Tampereen 6. kaupunginosa. Siihen kuuluu Pyynikin kirkkopuistosta etelään Hämeenpuiston ja Mariankadun välille jäävä alue. Etelässä alue ulottuu Eteläpuistoon Pyhäjärven rannassa. Naapurikaupunginosat ovat idässä Nalkala, pohjoisessa Amuri ja lännessä Pyynikki sekä Pyynikinrinne. [1]
Tärkein alueen poikki kulkeva katu on Laukontorilta Pyynikinharjun rinnettä länteenpäin nouseva Satamakatu, joka muodostaa yhdessä Mariankadun ja Hämeenpuiston kanssa vilkkaan liikenneväylän Pyynikintorilta Ratinaan. Koulukadun varrella sijaitsee Koulukadun kenttä, jolle jäädytetään talvisin jääkiekkokenttä ja luistinrata.
Joskus Kaakinmaa luetaan virheellisesti Pyynikkiin ja Pyynikinrinteeseen kuuluvaksi. Kaakinmaa on kuitenkin oma kaupunginosansa.
Kaakinmaalla sijaitsevat muun muassa Tampereen työväentalo ja Tampereen Työväen Teatteri sekä vanha Pyynikin panimo ja Klingendahlin tehdaskiinteistö. Klingendahlin naapurissa sijaitsee vuonna 1910 rakennettu entinen Tampereen kulkutautisairaala, jota käytettiin sairaalan toiminnan loputtua opiskelija-asuntolana kesään 2009 saakka. Miltei kaikki alueen asuintalot ovat kerrostaloja, jotka on rakennettu pääosin 1960- ja 1970-luvuilla aiempien 1800-luvun lopulla rakennettujen puutalojen tilalle. Kaakinmaalla toimivat peruskoulut ovat 1.–6.-luokkien Aleksanterin koulu ja 7.–9.-luokkien Pyynikin koulu (entinen Tampereen tyttölyseo). Satamakadun ja Koulukadun kulmassa sijaitsee peruskoulun 1.–9.-luokat ja lukion käsittävä Tampereen ruotsinkielinen koulu (Svenska samskolan i Tammerfors).
Kaakinmaalla on aikaisemmin toiminut panimo. Vuonna 1897 perustettiin Tiilitehtaan- ja Papinkadun kulmaan panimo, jonka nimeksi tuli myöhemmin Oy Pyynikki. Vuonna 1903 Tampereella toiminut toinen panimo, Oy Iso oluttehdas, ja Oy Pyynikki, yhdistyivät Näsijärven Osake-oluttehtaaksi, joka 1920 otti nimekseen Oy Pyynikki Ab. Pyynikin Panimo valmisti aina vuoteen 1992 saakka paikallisväestön suosimaa Amiraali-olutmerkkiä, jota saa yhä edelleen Japanissa amiraali Tōgō Heihachirōn kuvalla varustetulla etiketillä Tōgōn lippulaivan Mikasan museokaupasta Yokosukasta.lähde? Panimotoiminta Tampereella lakkautettiin pian Pyynikki Oy:n siirryttyä Sinebrychoffin alaisuuteen. Saman kohtalonhan Sinebrychoffin käsissä koki myöhemmin myös Porin Oluttehdas. Vuonna 2012 Tampereelle perustettiin Pyynikin panimoperinnettä jatkamaan Pyynikin käsityöläispanimo, joka tosin toistaiseksi sopivien tilojen puutteen vuoksi toimii Raholassa.
Kaakinmaan nimi juontuu Tampereen yhteiskoulun lukion paikalla 1800-luvun jälkipuoliskolle saakka sijainneesta, pahantekijöiden rankaisemiseen käytetystä kaakinpuusta eli häpeäpaalusta, johon rangaistava sidottiin kiinni ruoskimisen ajaksi. Kaakinmaan tultua asutetuksi kaakinpuu siirrettiin nykyisen Pirkankadun varrella sijainneeseen hiekkakuoppaan, jossa se sijaitsi siihen saakka kunnes uusi rikoslaki poisti raipparangaistukset vuonna 1894. [2][3] Muuan professori Pertti Virtarannan haastattelema vanhus muisti vielä 1950-luvun alussa nähneensä lapsuudessaan erästä varkaudesta tuomittua naista ruoskittavan kaakinpuussa.[4] Kaakinmaalle valmistui asemakaava vuonna 1868. Vuonna 1870 Kaakinmaan alue oli vielä asumaton, mutta parikymmentä vuotta myöhemmin siellä oli jo noin tuhat asukasta.[5] 1900-luvun alussa Kaakinmaan asukkaat olivat pääosin sekalaisten ammattien harjoittajia.[6]
Kaakinmaan länsilaidalla Mariankadun varrella toimi vuosina 1936–1973 Suomen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistyksen omistama joulumerkkikoti, jossa hoidettiin tuberkuloosia sairastaneiden äitien vastasyntyneitä lapsia. Hoitokodin toiminnan päätyttyä rakennus purettiin ja sen paikalla on nykyisin kerrostalo.
- ↑ Jouni Keskinen: Kaupunginosa VI – Kaakinmaa Koskesta voimaa.
- ↑ Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 68. Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999, Tampere.
- ↑ Tyko Warto : Tamperelainen "kaakinpuu", Tammerkoski, 01.10.1938, nro 3, s. 20, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Pertti Virtaranta: Tampereen murrekirja, s. 79. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 473, 1987, Helsinki. ISBN 951-717-502-7.
- ↑ Louhivaara 1999, s. 19.
- ↑ Louhivaara 1999, s. 68–69.