Kaksitahtimoottori

Saabin kaksitahtimoottori
Havainnekuva kaksitahtimoottorin toimintaperiaatteesta

Kaksitahtimoottori, eli kierroskone on polttomoottori, jonka työkierto koostuu työtahdista ja huuhteluvaiheesta. Nelitahtimoottorista poiketen kaksitahtimoottorin täydellinen työkierto tapahtuu yhden kampiakselin kierroksen aikana männän liikkuessa kerran ylös ja kerran alas.[1] Kaksitahtimoottori voi olla bensiini- tai dieselmoottori.

Kaksitahtimoottorissa moottorin voiman antava työtahti esiintyy siis jokaisella kampiakselin kierroksella, eikä joka toisella, kuten nelitahtimoottorissa. Tämän vuoksi kaksitahtimoottori on periaatteessa vastaavankokoista ja -painoista nelitahtimoottoria tehokkaampi. [1] Nelitahtimoottorista poiketen kaksitahtimoottorin voitelu tapahtuu kaasun asennon mukaisesti. Tämän takia voimakasta moottorijarruttelua tulisi välttää, koska tällöin moottorin kierroksen nousevat, mutta öljyn saanti putoaa minimiin. Vaarana voi olla moottorin ennenaikainen väljistyminen tai kylmänä pahimmassa tapauksessa kiinnileikkaaminen.lähde?

Kiristyneiden päästönormien vuoksi kaksitahtitekniikkaa käytetään nykyisin pääasiassa mopoissa ja skoottereissa, moottorisahoissa, kevytmoottoripyörissä, sekä muualla, missä tarvitaan edullista, kevyttä ja yksinkertaista, painoonsa nähden tehokasta moottoria.[2] Aiemmin kaksitahtisia voimanlähteitä käytettiin yleisesti autoissa, kuten Trabantissa, DKW:ssä, Wartburgissa ja Saabissa, ja moottoripyörissä, kuten Kawasakin kolmisylinterisessä H1:ssä. Dieseltoimisia kaksitahtimoottoreita käytetään usein vieläkin laivoissa, sillä niillä voidaan saavuttaa erittäin hyvä, jopa yli 50 % hyötysuhde. [3] Kauko-ohjattavien lennokkien moottoreissa käytetään keveytensä vuoksi kaksitahtitekniikkaa, toisinaan myös ultrakevyissä lentokoneissa.

  1. a b http://science.howstuffworks.com/transport/engines-equipment/two-stroke1.htm science.howstuffworks.com. Viitattu 26.10.2013. (englanniksi)
  2. http://science.howstuffworks.com/transport/engines-equipment/two-stroke1.htm science.howstuffworks.com. Viitattu 26.10.2013. (englanniksi)
  3. http://www.emma-maersk.com/engine/Wartsila_Sulzer_RTA96-C.htm emma-maersk.com. Viitattu 26.10.2013. (englanniksi)

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy