Kamakura-kausi (jap. 鎌倉時代, Kamakura-jidai; 1185–1333) on Japanin historiassa ajanjakso, jolloin luotiin perusta Japanin feodalistiselle järjestelmälle. Ajanjakso on saanut nimensä Kamakuran kaupungin mukaan, jonne sotilasjohtaja eli shōgun Minamoto no Yoritomo perusti vuonna 1192 Kamakura-shōgunaatin päämajan.[1] Kamakura-kausi päättyi 1333 kun valta siirtyi tilapäisesti shōgunilta takaisin itse keisarille.
Yoritomo perusti oman sotilashallintonsa (bakufu) keisarillisen hovin rinnalle saavutettuaan ratkaisevan voiton Taira-klaanista Dannouran taistelussa vuonna 1185. Vuonna 1192 Yoritomo sai virallisen arvonimen shōgun. Yoritomon kuoleman jälkeen seuraavien shōgunien asema kuitenkin heikkeni, ja todellista valtaa piti bakufussa Hōjō-klaani. Kamakura-kauden aikana sotilasluokka kohosi tärkeimmäksi yhteiskuntaluokaksi. Sen tärkeimpiä arvoja olivat taistelutaito, velvollisuus, uskollisuus ja rohkeus. Sekä rituaali-itsemurha seppuku että miekan kultti nousivat tärkeiksi. [1]
Kamakura-kautta pidetään Japanin keskiajan alkuna – myös Muromachi-kausi lasketaan keskiaikaan. Kamakura-kauden sanotaan myös aloittaneen Japanin feodaalisen kauden.[2] Silloin keisarilla ja hovilla oli käytännössä vain seremoniallinen asema. Aatelisto piti käsissään todellista valtaa niin sotilaallisissa kuin siviiliasioissakin.