Kansanetymologia

Kansanetymologia on etymologia eli sanan alkuperän selitys, joka ei perustu kielihistorialliseen tutkimukseen vaan jossa kahden äänneasultaan samankaltaisen mutta etymologisesti yhteenkuulumattoman sanan ymmärretään olevan samaa alkuperää.^[1] Perinteiset kansanetymologiat ovat osa tarustoa, niitä voidaan muiden kertomusten ohella välittää sukupolvelta toiselle. Toisaalta kansanetymologiat voivat myös olla moderneja ilmiöitä, kuten kaupunkitarinoita.^lähde?

Monilla paikannimillä on kansanetymologinen selitys. Monissa kertomuksissa paikannimi käsitetään johdokseksi paikan myyttisen perustajan nimestä tai jostain ilmiöstä tai asiasta, joka vaikutti paikan perustamisen aikoihin. Esimerkiksi Norjan kerrotaan saaneen nimensä perustajansa Norr-kuninkaanpojan nimestä. Oulussa sijaitsevan Kaijonharjun nimen perustaksi on ehdotettu kaikua, jolloin Kaijonharju olisi paikka, jossa kaikuu hyvin.^[2]

Perinteiset, myyttiset kansanetymologiat eivät ole tieteilijöidenkään näkökannalta arvottomia, vaikka ne voivat selittää sanan alkuperän väärin, sillä ne ovat osa arvokasta tarustoa. Ne eivät välttämättä kerro siitä, miten sana on todellisuudessa saanut alkunsa, mutta ne kertovat pikemminkin ihmisestä, siitä millaisia selityksiä ihmiset ovat taipuvaisia antamaan asioille ja sanoille. Kansanetymologiat auttavat osaltaan ymmärtämään, miten ihmiset ennen uskoivat asutuksen, asioiden ja ilmiöiden saaneen alkunsa. Kansanetymologiset käsitykset ovat toisinaan olleet syynä myös sanojen merkityksen muutoksiin.^lähde?

1. ↑ Otavan Suuri Ensyklopedia 11, s. 8650 (s.v. kansanetymologia). Helsinki 1982. ISBN 951-1-06892-X
2. ↑ Toropainen 2005, 158