Kansanperinteellä tarkoitetaan monenlaisia perinteitä ja kulttuurin muotoja, jotka liittyvät johonkin etniseen ryhmään. Kansanperinteisiin kuuluu tarinoita, kansansatuja, legendoja, uskomuksia, näkemyksiä, tapoja, käytäntöjä ja teknologioita. Kansanperinteeksi käsitetään yleensä myös ryhmän alkuperäiset muinaisuskonnot eli "etniset uskonnot", kuten myös suuriin maailmanuskontoihin liittyvät paikalliset perinteet. Tietyillä etnisillä ryhmillä on myös omia käsityöperinteitä, kuten romaneilla[1] ja saamelaisilla[2].
Yleensä katsotaan, että kansanperinne on "elävää perinnettä", eli sukupolvelta toiselle kirjoitetun tekstin sijasta puheen ja toiminnan avulla siirtynyttä kulttuuria.
Kansanperinne katsotaan usein luonnolliseksi ja alkuperäiseksi. Se on etnisen ryhmän "tavallisten" jäsenten omista lähtökohdistaan käsin ylläpitämää ja kehittämää perinnettä. Kansanperinnettä eivät ole oppi- tai keinotekoisesti luodut tai korkeamman auktoriteetin tai määräysvallan taholta ylläpidetyt perinteet. Poikkeukseksi kuitenkin nähdään usein oppineiden ja vallanpitäjien pyrkimykset elvyttää ja ylläpitää kansan omia alkuperäisiä perinteitä.
Kansanperinteessä on tietty rahvaanomaisuuden ja ei-yläluokkaisuuden leima. Kansanperinteeksi ei yleensä katsota esimerkiksi yläluokan, oppineiston tai vallanpitäjien omia perinteitä, joita tavallinen kansa ei jaa. Sen sijaan esimerkiksi työväestön oma perinne nähdään helpommin kansanperinteeksi.
Alan Dundesin tunnetun esseen mukaan kansanperinteeseen kuuluvat ainakin kansantarinat ja muu sanallinen perinne, musiikki, perinteiset esineet ja rakennukset, uskonto ja uskomukset sekä ruokaperinne.[3]
Nykyajan uutta kansanperinnettä ovat muun muassa urbaanit legendat ja salaliittoteoriat.