Katapultti oli antiikin aikana ja keskiajalla käytetty piirityskone, jolla pystyttiin sinkoamaan ('lennättämään') erilaisia ammuksia. Katapultti on yksi maailman vanhimmista piirityskoneista.
Katapultti sai sinkoamisvoimansa jännitetyistä köysistä tai raskaasta vastapainosta. Varsi sinkosi esimerkiksi raskaan kivenjärkäleen vihollisen linnoitusta kohti aiheuttaen pahoja vaurioita muuriin ja torneihin. Katapultteja käytettiin enimmäkseen rakennuksia vastaan, mutta niitä on käytetty myös vihollisten sotilaita vastaan taistelukentällä. Katapultit eivät olleet kovinkaan tarkkoja, mutta ne aiheuttivat suurta tuhoa osuessaan kohteeseensa.
Katapultin ammuksina käytettiin raskaiden kivenjärkäleiden lisäksi palavaa materiaalia, palavaa nestettä sisältäviä astioita tai jopa kuolleiden eläinten tai ihmisten raatoja, jotka heikensivät puolustajan taistelutahtoa ja levittivät sairauksia.
Antiikin kreikkalaiset kehittivät maailman ensimmäiset katapultit. Myös nimitys on peräisin kreikasta: katapeltēs (sanoista kata- ’alas’ ja pallein ’heittää' / 'singota’)[1]. Myöhemmin roomalaiset kehittivät tehokkaamman katapulttityypin, onagerin. Keskiajalla ilmestyi uudenlaisia ja kehittyneempiä katapultteja, kuten trebuchet ja mangoneli.
Katapulttia käytettiin ilmailussa jo varhain lyhentämään lähtökiitoa, kunnes koneet pystyivät itsenäiseen nousuun tekniikan kehityttyä. Muun muassa Wrightin veljekset käyttivät yksinkertaista junttakatapulttia omissa kokeissaan.
Lentotukialuksilla katapultti on yhä tärkeä apuväline: sen avulla saadaan ilmaan raskaastikin kuormatut lentokoneet. Näillä aluksilla katapultit ovat tavallisimmin höyryvoimaisia.[2] Uuden sukupolven tukialuksilla (lähinnä Yhdysvaltain laivaston Gerald R. Ford-, brittien kuninkaallisen laivaston Queen Elizabeth- ja Ranskan PA2-luokat) höyrykatapultti on korvattu sähkömagneettisella katapultilla.
Nykyään katapultin tapaisia laitteita käytetään esimerkiksi miehittämättömien ilma-alusten laukaisemiseksi taivaalle.