Kateus

Kateus on mielentila, joka merkitsee toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta.^[1] Nykysuomen sanakirjan mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää ja haluaa itselleen hyvän, joka toisella on.^[2] Se ei vaadi uhriltaan välttämättä mitään erityistä.

Kateutta esiintyy yksilöiden, ryhmien, yhteisöjen ja jopa kansojen välillä. Yksilöiden väliseen kateuteen liittyvät kohteet, joita toisella koetaan olevan enemmän tai paremmin kuin itsellä.^[3] Kateellinen vertaa itseään ja havaitsee huonommuutta, joka häiritsee hänen omaa sosiaalista elämäänsä.^[1]

Kateus on epämiellyttäviin ajatuksiin liittyvää oloa, joka voi ilmetä inhona, panetteluna ja vastoinkäymisistä iloitsemisena. Kateellinen ihminen ahdistuu muiden menestyksestä ja saattaa vaipua itsesääliin. Kateellinen kadehtii, vaikkei toisen onni olekaan itseltä pois ja rakastaa sitä, mitä muilla on.^[4]

Jopa kaikkein primitiivisimmissä kulttuureissa on ollut tarpeen keksiä määritelmä ihmisille, jotka eivät kestä sitä, että toisella on jotakin, mikä itseltä puuttuu. Kateus on moottori, joka asustelee ihmisen sosiaalisen olemuksen ytimessä ja joka alkaa toimia heti, kun ihminen oppii vertaamaan itseään muihin. Vertailuntarvetta esiintyy myös joillakin eläimillä, mutta ihmisillä se on saanut aivan erityisen aseman. Ilman kateutta sosiaalinen kontrolli ei voisi toimia.^[5]

1. ↑ ^{a b} Schalin Lars-Johan, 1993, Narsismin kohtaloita. Psykoanalyyttisia tutkimuksia kateudesta, isättömyydestä ja vanhenemisesta. Psykiatrian tutkimussäätiön kirjasarja. Yliopistopaino, Helsinki. ISBN 978-951-570-187-9
2. ↑ Nykysuomen sanakirja (1966)
3. ↑ Foster George M.: The Anatomy of Envy, 1972
4. ↑ Aviisi 16/2001: Kellä onni on, se onnen kätkeköön linkki
5. ↑ Helmut Schoeck: Envy. A Theory of Social Behaviour (Der Neid. Eine Theorie der Gesellschaft, 1969)