Kaupunginmuuri

Tallinnan kaupunginmuuria.
Dubrovnikin vanhakaupunki muureineen Kroatiassa.
Baijerilaisen Rothenburgin kaupungin muuria.

Kaupunginmuuri on antiikin- ja keskiaikaisissa kaupungeissa yleinen muuri, joka ympäröi kaupungin. Vaaran uhatessa portit suljettiin ja muurin tornit miehitettiin.

Useissa aikoinaan muurin ympäröimissä kaupungeissa muurit on purettu kaupungin laajentuessa viimeistään 1800-luvulla. Toisinaan, esimerkiksi Pariisissa ja Wienissä, on purettujen muurien ja linnoitusten paikalle rakennettu suuria bulevardeja, jotka esimerkiksi Wienissä saivat nimet Ringstraße ja Gürtelstraße. Pariisissa on useitakin sisäkkäisiä bulevardien muodostamia kehiä, jotka sijaitsevat eri aikoina rakennettujen muurien kohdalla. Siellä viimeinen ja uloin kaupunkia ympäröinyt muuri, Thiersin puolustusmuuri, rakennettiin vasta 1840-luvulla, mutta sekin on myöhemmin purettu ja paikalla on nyt kaupunkia kiertävä moottoritie, Boulevard Périphérique. Bulevardin sijaan esimerkiksi Bremenissä purettujen muurien tilalle istutettiin puisto.

Vanhat kaupunginmuurit ovat vielä suurimmaksi osaksi pystyssä esimerkiksi Tallinnassa, Visbyssä, Avignonissa, Roomassa (Aurelianuksen muuri) ja Istanbulissa. Niillä on kuitenkin enää vain historiallisen muistomerkin merkitys.


From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy