Kerberos

Tämä artikkeli kertoo myyttisestä koirasta. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Kerberos. Gustave Dorén kaiverrus.

Kerberos (m.kreik. Κέρβερος, "ker berethrou", 'kuopan hirviö' tai 'kuopan demoni') on Kreikan mytologiassa koira, joka vartioi Haadeen eli manalan porttia. Kerberos esiintyy jo Homeroksen runoissa – tosin ainoastaan vahtikoirana ilman nimeä.[1][2] Pausanias tosin kertoo, että eräiden tahojen mukaan kyseessä olisikin ollut manalan vahtikoirana tunnettu valtava käärme mutta Homeros ei kuvauksessaan ota mitään kantaa olennon ulkomuotoon.[3]

Kerberoksen tehtävänä oli päästää ainoastaan kuolleiden haamut sisään manalaan ja estää niitä pääsemästä sieltä pois. Kerberoksella on Hesiodoksen Jumalten synty -teoksen mukaan 50 päätä,[4] mutta myöhemmät runoilijat kertoivat päiden määräksi kolme.[5][6] Sillä oli lohikäärme häntänään, ja sen harja koostui joukosta käärmeitä.[7] Nuoremmissa kertomuksissa Kerberos kuvataan sata- tai monipäiseksi.[8] Joissakin taas Kerberoksella on kolme tai yksi lohikäärmeen häntää, joissa on terävät ja pelottavat piikit. Kerberos oli Ekhidnan ja Typhonin jälkeläinen, ja siten Khimairan ja Orthoksen veli.[4]

Kerberoksen ohi elävänä onnistuivat pääsemään seuraavat henkilöt:

  1. Homeros: Ilias 8.357–380 (engl. käännös).
  2. Homeros: Odysseia 11.615–626 (engl. käännös).
  3. Pausanias: Periegesis tes Hellados ('Kreikan kuvaus') 3.25.5–6 (engl. käännös).
  4. a b Hesiodos: Jumalten synty 306–332 (engl. käännös).
  5. Ovidius: Muodonmuutoksia 4:447–463 (engl. käännös).
  6. a b Vergilius: Aeneis 6:417–425 (engl. käännös).
  7. a b Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 2.5.12 (engl. käännös).
  8. Horatius: Carminum liber secundus xiii (engl. käännös).
  9. Vergilius: Georgica 4:453–484 (engl. käännös).
  10. Statius: Thebais 2:26–31 (engl. käännös).
  11. Apuleius: Kultainen aasi 5:21 (engl. käännös)

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy