Keskipersian kieli

Keskipersian kieli eli pahlavi (myös pehlevi)^[1] on muinaispersian ja nykypersian historiallisesta välimuodosta käytetty nimitys. Sitä puhuttiin noin 200-luvulta lähtien eaa. aluksi Fārsin maakunnassa ja myöhemmin koko sassanidien valtakunnassa, jossa se oli valtion ja zarathustralaisen uskonnon virallinen kieli. Arabien valloitettua Iranin 600-luvulla keskipersia säilyi zarathustralaisten ja Intian parsien kielenä.^[2]

Keskipersia kuuluu iranilaisten kielten lounaisryhmään. Siitä tunnetaan kaksi varianttia: zarathustralaisen ja laajan maallisen kirjallisuuden kieli sekä manikealaisten käyttämä kirjakieli, joiden välillä on foneettisia ja kieliopillisia eroja. Ne edustavat mahdollisesti eri murteita.^[2] Kielessä on havaittavissa parthialaista vaikutusta.^[3]

Suurin osa säilyneistä keskipersialaisista teksteistä on 500–600-luvuilta. Ne on kirjoitettu pehleviläisellä ja manikealaisella kirjaimistolla, jotka molemmat perustuvat aramealaisiin aakkosiin. Pehleviläisessä kirjoituksessa on runsaasti ideogrammeja, vanhakantaisia kirjoitustapoja ja ligatuureja. Manikealainen kirjoitus on luonteeltaan foneettista. Molemmista puuttuvat lyhyitä vokaaleja osoittavat merkit.^[4]

1. ↑ Anhava, Jaakko: Maailman kielet ja kielikunnat (3. painos), s. 92. Tampere: Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-734-X
2. ↑ ^{a b} Jazyki mira: Iranskije jazyki. I. Jugo-zapadnyje iranskije jazyki, s. 57. Moskva: Indrik, 1997. ISBN 5-85759-048-5
3. ↑ Jazyki mira: Iranskije jazyki. I. Jugo-zapadnyje iranskije jazyki, s. 58. Moskva: Indrik, 1997. ISBN 5-85759-048-5
4. ↑ Jazyki mira: Iranskije jazyki. I. Jugo-zapadnyje iranskije jazyki, s. 57–58. Moskva: Indrik, 1997. ISBN 5-85759-048-5