Kiiruna (taajama)

Kiiruna
Kiirunan keskustaa Luossavaaralta kuvattuna.
Kiirunan keskustaa Luossavaaralta kuvattuna.

Kiiruna

Koordinaatit: 67°51′N, 20°13′E

Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Norrbottenin lääni
Maakunta Lappi
Kunta Kiirunan kunta
Pinta-ala
 – Maa 16,53 km²
Väkiluku 18 148
 – Väestötiheys 1 097,9 as./km²
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]


















Kiiruna ja Tuolluvaara vuoden 2015 taajamarajauksen mukaan.
Kiirunan kirkko

Kiiruna[2] (ruots. Kiruna, pohjoissaameksi Giron) on samannimisen Kiirunan kunnan keskustaajama. Se sijaitsee Norrbottenin läänissä ja Norrbottenin historiallisessa maakunnassa Pohjois-Ruotsissa. Vuoden 2010 lopussa taajamassa oli 18 148 asukasta.[3]

Ennen Ruotsin 1970-luvun kuntauudistusta, jossa kaupunki lakkasi olemasta kuntamuoto, koko Kiirunan kunnan alue (Kaaresuvanto oli tuolloin oma kuntansa) laskettiin kaupungiksi ja Kiiruna oli "maailman suurin kaupunki."

Rautamalmin louhinta on alueen pääteollisuutta ja taajama onkin erittäin riippuvainen kaivosyhtiö LKABista. Kiirunan nykyinen keskustaajama syntyikin 1900-luvun alussa kaivosten ympärille.

Koska Kiiruna sijaitsee 145 kilometriä pohjoiseen napapiiriltä, kaupungissa on kaamosaika 13. joulukuuta5. tammikuuta. Kesällä yötön yö on välillä 30. toukokuuta ja 15. heinäkuuta.

  1. Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  2. Sinisalo, Aino: Ruijan ja Länsipohjan suomenkieliset paikannimet. Kielikello, 1976, nro 8. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. ISSN 0355-2675. Julkaisun verkkoversio. Viitattu 1.11.2015.
  3. Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 (XLS) 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy