Kriitikko

J. V. Snellman oli paitsi valtiomies ja filosofi, myös toimittaja ja taidekriitikko. Oskar Nylanderin maalaama muotokuva vuodelta 1849.

Kriitikko (kreikan sanasta κριτικός, ”erittelytaitoinen”) eli arvostelija tutkii ja arvottaa jotakin yksittäistä taiteen tai kulttuurin alaa tai useampia aloja. Kriitikoksi kutsutaan usein myös henkilöä, joka arvostelee jotakin ilmiötä toistuvasti.

Sanat kriitikko ja kritiikki viittaavat tavallisesti jonkun henkilön valitseman alan tai alojen järjestelmälliseen tutkimukseen. Niillä tarkoitetaan yleensä tähän työhön omistautumista, pikemminkin kuin vain henkilökohtaisten mielipiteiden lausumista.

Suomalaisen kritiikin historiasta voi mainita esimerkiksi J. V. Snellmanin ja Zachris Topeliuksen, jotka molemmat toimivat aikoinaan kriitikoinakin osana toimittajan töitään. Kriitikot alkoivat toimia Suomessa 1800-luvulla, mutta vasta 1900-luvun alussa alkoivat vaikuttaa ensimmäiset ammatti- tai ammattimaisesti toimivat kriitikot sanomalehdissä.

Kriitikko saattaa erikoistua jonkin taiteenalan tutkimiseen ja kritiikkiin, tai hän saattaa valita kritiikkinsä kohteeksi useita taiteenaloja. Taidekriitikot kirjoittavat tavallisesti sanomalehtiin, aikakauslehtiin tai muihin julkaisuihin, kirjoihin tai verkkosivuille.

Suomessa on vain muutamia päätoimisia kriitikoita. Suurin osa työskentelee avustajina sanomalehdissä tai muissa julkaisuissa muun työnsä ohella. Suomen arvostelijain liitto ilmoittaa verkkosivullaan, että sillä on lähes tuhat jäsentä.[1] Järjestö on jakautunut jaoksiin eri taiteenalojen mukaan, joita ovat elokuva, kirjallisuus, kuvataide, musiikki sekä tanssi ja teatteri.

Yleisradion elokuussa 2008 julkaiseman Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä kulttuuriammateista vähiten arvostettuja ovat lausuntataiteilija, underground-taiteilija, kulttuuritoimittaja, taidegalleristi ja kriitikko. Kyselyn arvostetuimpia olivat kirjailija, näyttelijä, klassisen musiikin säveltäjä, elokuvaohjaaja, kapellimestari ja taidemaalari.[2]

(Kuvataidekriitikkoja käsitellään artikkelissa Taidekritiikki, kirjallisuuskriitikkoja artikkelissa Kirjallisuuskritiikki ja elokuvakriitikoita artikkelissa Elokuvakritiikki.)

  1. SARV (yhdistyksen verkkosivu) SARV Suomen arvostelijain liitto. Viitattu 13.10.2016.
  2. Kirjailija, näyttelijä ja säveltäjä arvostetuimmat kulttuuriammatit, YLE uutiset 14.08.2008. Viitattu 18.8.2008.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy